Ote irtoaa

Aina vain sataa. Aina vain on kamala ilma. Aina vain väsyttää. Aina vain makaan koko päivän sängyssä koska ei huvita ja ahdistaa. En saa itseäni ulos. Saan itseni helposti keittiöön ja ruuan luo. Kaapit ovat täynnä. En uskalla ottaa mitään. Haluan. En voi. Otankin sipsiä. Sitten jäätelöä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan juon vaniljateetä enkä vihreää. Laitan sokeriakin. Liikaa. Juon toisenkin kupillisen. Kaksi pientä sämpylän puolikasta.

Huomenna olen taas vain läski. En pienempi. Olenko ikinä muuta kuin läski?
Miksi en osaa olla syömättä?
Minun on nyt pakko, perjantaina on juhannus, en voi näyttää tonnikeijulta ja samalla juoda kaloreita itseeni ja napostella jotain pientä illalla erehdyksissäni.

Olen niin kuvottava.

Messed up

Voivoi. Haluaisin kovasti kirjoittaa tänne kaikkea, mutta toisaalta haluaisin vain jättää tämän kirjoitustilan täydellisen valkoiseksi, enkä liata sitä sanoillani.

Loppuviikko meni suhteellisen hyvin. Perjantaina en syönyt mitään, kun oli juomista tiedossa ja ai että mua harmittaa kun en nähnyt painoani lauantailta tyhjällä mahalla. Olin juonut darraani varmaan puoli litraa vettä ja syönyt 200g karkkia ja vaaka näytti lukemaa 42,5kg. Paljonhan se on, mutta kuitenkin vähemmän kuin aamupainotkaan aikoihin ja olisi tosiaan ollut kiva tietää tyhjällä mahalla paino.

Kaikki ei tietenkään jatku kohdallani pitkään näin hyvin. Mua hävettää niin paljon ajatella sitä lukemaa, kuinka paljon mätin lauantain aikana sitten. En edes tiedä tarkalleen, luojan kiitos. En aio myöskään sitä tänne kirjoittaa. Voin rehellisesti sanoa, etten ole varma olenko ikinä saanut niin paljoa ahdettua kaloreita itseeni. Kuinka oksettava ihminen voi ollakaan? 4 laksatiiviahan siinä sitten meni. Tänään tyhjenin hieman, mutta ahdistuksissani söin lisää. Nyt on ihan kamala olo ja koko keho on kipeä. En vittu enää jatka näin. Otin joitain tunteja sitten 3 laksaa ja toivottavasti ne riittävät tyhjentämään mua tarpeeksi. Huomenna aloitan alusta.. Vihaan sanaa alusta. Käytän sitä liikaa. Toivottavasti tämä oli viimeinen kerta.

Kuva on niin paikkaansa pitävä kuin olla ja voi. Tunnen itseni aina alakuloiseksi ja ahdistuneeksi, huonoksi eikä tee mieli tehdäkkään mitään, kun on syönyt. Kun olen ollut syömättä, jaksan ja haluan tehdä asioita, jutella ja nähdä ihmisiä. En voi jatkaa syömistä samalla tavalla. Pakko vähentää ja lopulta lopettaa. Vain niin tavoitan onnellisuuden. Sanoitte te mitä vain, kyllä mä tunnen milloin tunnen onnea ja milloin onnettomuutta.

Mua myös kannustaa jollain kierolla tavalla se, että mulla on lääkäriaika tiistaina ja sen jälkeen seuraava psykiatriaika on vasta 30. heinäkuuta. Mulla on YLI KUUKAUSI aikaa laihduttaa. Jos nyt alan tosissani toteuttamaan suunnitelmiani, laihdun ehkä tarpeeksi. Tai en tarpeeksi, mutta tarpeeksi, jotta psykiatrini ehkä huomaisi sen. Oi kuinka se tuntuisikaan hyvältä. Mun on pakko pystyä siihen.

Aina joudun pettymään

Eilinen aamupaino 42,6kg. Pieni hymyntapainen nousi suupieleen.
Aamupaino tänään 42,8kg. Hymy hävisi.

Olen saanut pidettyä koko viikon syömiset hyvin kurissa. Tänään tein koulusta tultua smoothien ja söin puolikkaan pienen leivän. Päätin juoda myöhemmin illalla smoothien lopun. Mutta kun heräsin päiväunilta, söin pienen lautasellisen ranskalaisia, jotka äiti oli jättänyt keittiöön, kun kukaan muu ei ollut syönyt niitä. Miksi ihmeessä mä menin syömään ne? Eikä se riittänyt, söin pari haarukallista kanaa. Myöhemmin rusinoita ja lasin mehua?? Ja ne 2dl smoothieta kumosin alas tunti sitten. Ai että mua ahdistaa ja vituttaa. Vihaan itseäni niin kovasti nyt. Olin ihan varma, että tämä viikko menisi hyvin, oli niin varma olo. Kerrankin. MIKSI PILASIN SEN? 

Otin laksatiivia. Huomenna olisi vain kahteentoista asti koulua ja olisin halunnut muutenkin mennä sinne, mutta en pääse nyt. Helvetti. Oma moka, en voi syyttää kuin itseäni. Mitäpä menin syömään.

Tarinaa todesta

Tänään on ollut outo päivä. Näin miestä. Se oli todellinen herrasmies ja ulkoisestikkin miellyttää silmää. Samoja kiinnostuksen kohteita on paljon ja muutenkin klikkaa ihan hyvin. Silti - en tunne juuri mitään. Missä kipinät? Missä perhoset vatsasta? Olin varma, että olisin tapaamisemme jälkeen varma, että tätä lisää, haluan tutustua paremmin. Mutta ei. Voisin kaveripohjalla ehkä hengailla välillä, mutta ei muuten. Mikä mua vaivaa!?

Toinen: join tapaamisen aikana vajaan jäälatten, kotona ollessa kaksi kuppia mehua ja leivän, jota ei tehnyt oikeastaan edes mieli. Olen tyytyväinen, mutta masennun huomatessani, että olen oikeasti lihonut, koska näen pienen pömppiksen. En kestä. Reidetkin höllyy.

Kolmanneksi: mietin, onko osasto tai päiväklinikka mua varten. Psykiartini kyseli eilen, mitä haluaisin tehdä, kun tämä tilanteeni ei etene nyt ollenkaan. Että pitäisikö miettiä konkreettista apua. Ehdotti myös psykoterapiaa. Toisaalta haluaisin osastolle, jotta mua vahdittaisiin. Tiedän, ettei pelkkä päiväsaika riitä. Toisaalta, en tiedä tuosta päiväpuolesta mitään oikein. Tiedättekö te? Osaatteko kertoa jotain, millaisesta jutusta on kyse ym? En itse eilen tajunnut kysyä ja seuraavan kerran näen psykiartiani ensi viikon torstaina. Olisi kiva valmiiksi miettiä asioita. Osastolla ollessa pääsisin toisaalta myös kotoa pois, tuntuu että saan riitoja aikaan koko ajan. Toisaalta, en halua kumpaankaan, koska joutuisin siitä tietenkin kotona sanomaan, enkä halua sanoa syytä missään nimessä. Tää on umpikuja. Enkä ole edes varma, haluanko parantua, sitoutua syömissääntöihin ja olenko valmis muutoksiin..

Kamala selostuspostaus, mutta oli saatava nämä kaikki asiat ulos. Ajattelin myös olla julkaisematta tällaisia kommentteja ikinä blogissani, mutta mua vain ärsyttää niin paljon, että on pakko:

"voi vittu ei tos missää oo järkee!yritäks kerjätä huomioo vai?"

Anonyymi rakas, mitä vittua päässäsi on liikkunut tätä kommenttia kirjoittaessa? Jos mä en käyttäisi 98% ajastani painon, ruuan ja kaloreiden miettimiseen, niin luuletko että jaksaisin käyttää aikaani kirjoittamalla näitä asioita tänne? Tuskimpa. Keksisin kyllä muuta. 

Kuria ja kuvotusta

Aamupaino: 43,4kg.
Hyi saatana, milloin se laskee?

Olen juonut vettä ehkä 0,4l ja syönyt puolikkaan piltin. Kohta syön toiset puolet ja illalla juon teen, annan itselleni ehkä myös luvan pikkuiseen leipään. Ja nyt mä en saatana lipsu. OON NIIN VIHANEN ITSELLENI. Oon tänään ja eilen kierinyt taas niin kamalissa kuvotuskohtauksissa ettei tosikaan. Kuinka mä oonkan päästänyt itseni tällaiseen kuntoon, miten kukaan on näin ällöttävä joka kohdasta ja joka tavalla. Hyi kamala. En kykene nyt edes kirjoittamaan mitään, taidan siis olla vain hiljaa.

Psst! tervetuloa taas parille uudelle lukijalle! ♥

Sing me to peace

Kuuntelen vain Pelastajaa.
Tämä päivä on ollut kamala, erilailla.

Nuorisopsykiatrilla ramppausta taitaa olla ensi kuussa vuosi takana. Ei mitään apua koko paskasta.
Lääkärikäyntejä pari, jutellaan niitä näitä. Ei mitään apua.

Tänään oli lääkärin tapaaminen taas. Mä vihaan sitä naista. Se ei tajua mua. Se ei tajua sitä. Mä vastailin sille aika rehellisesti kaikkeen, mutta se ei vain tajua. "No mutta jos mä oisin syömättä noin kauan niin kyllä mäkin ajattelisin koko ajan ruokaa" "Eiks sun kannattais tavallista ruokaa syödä, et karkkiakaan sitten söis niin paljoo?"  MIKÄ SITÄ NAISTA VAIVAA, ONKO SE OIKEASTI IHAN VITUN IDIOOTTI VAI MIKÄ MÄTTÄÄ?! Jos se syöminen ja tavallisen ruuan suuhun mättäminen, normaalisti ajattelu ja lihomisen pelon lopettaminen ois helppoa, ei olisi mulle ongelma, niin miksi mä edes kävisin koko paikassa? Teki mieli alkaa huutaa, kirkua kurkku suorana sille lehmälle kuinka mulla on vaikeaa sen asian kanssa. Päätin kuitenkin olla hiljaa, nyökytellä vain..

Yksi asia on saanut minut jaksamaan edes hieman paremmin: syömiset on olleet edes jotenkin hallinnassa. Painossa ei varmaan ole tapahtunut mitään muutosta, en ole uskaltanut käydä tarkistamassa, mutta eipähän ole ihan niin kamalan turvonnut olo. Kumpa tämä kestäisi niin kauan että kuidun pois.


Anteeksi, tämä postaus oli kamalan sekava eikä tässä ollut järkeä. Yritän ensi kerralla kirjottaa paremmin. Olette ihania, kiitos kun jaksatte lukea näitä ja olla tukena. ♥

>100kcal

~80 kcal. Epäonnistuin. Ehkä.
Vai onnistuinko?

Tänään piti tulla 0 kcal. Tai ei pitänyt, mutta ajattelin että tulisi. Nukuin koko päivän ja nyt illalla herätessäni ajattelin että olen syömättä. Äsken kuitenkin mietin, että jos nyt syön jotain pientä, voisin välttää huomenna ahmimisen. Join siis Valion sokeroimatonta mansikkakeittoa 15 kcal edestä ja olin tyytyväinen itseeni. Ennen kuin kerkesin kaloreita kuitenkaan miettiä makaroonien kohdalla, olin syönyt n. 0.5 dl sitä hiilarimoskaa. No, annan sen anteeksi. Pidin kuitenkin pääni enkä syönyt enempää.

Mä voisin vaan nukkua. Tänään tullessani kotiin riisuin vain kengät, sammutin kännykän, marssin huoneeseeni, kaaduin sänkyyn ja nukuin n. 5h päiväunet. Sen jälkeen makoilin sängyssä tunnin tai pari ja nyt tulin käymään koneella. Tämän kirjoitettuani luultavasti menen jo nukkumaan takaisin, ehkä voisin katsoa jotain leffaa jotta nukahtaisin nopeammin.

Mua ei edes kiinnosta, että mun päivät on näin tylsiä. Mä nautin tästä.
Tekemättömyydestä.