I was me, but now she's gone

No one but me can save myself, but it's too late
Now I can't think, think why I should even try

I have lost the will to live
Simply nothing more to give
There is nothing more for me
Need the end to set me free

Kierre jatkuu jatkumistaan

50 vatsaa
100 x-hyppyä
50 selkää
100 x-hyppyä
40 nostoa painoilla
3 min tauko
30 vatsaa
100 x-hyppyä
5 min tauko
20 x-hyppyä
Vihlonta vatsan seudulla yltyy, lopetan.

Diana ei ole tyytyväinen.
En ole minäkään. Musta ei ikinä tule laihaa.

En uskalla nousta vaa'alle. Luku murtaisi minut nyt täysin. Olen vain syönyt ja juonut tolkuttomasti. Paino on varmasti taas yli 44kg. EN KESTÄ. Olen lihava ja kuvottava.


Ps. Anteeksi, että postaukseni ovat näin turhia nykyään. Yritän parantaa, yritän vältellä näiden turhien postaamista.
Pps. Tervetuloa uusille lukijoille, teitähän on tullut taas lisää!

Täydellisesti hukassa

Mitä tehdä, kun ahdistus kuristaa enemmän kuin koskaan?
Mitä tehdä, kun ahdistus ei lähde pois, vaan tunnet sen tulleen luoksesi jäädäkseen?
Mitä tehdä, kun peilikuvasi leviää päivä päivältä enemmän?
Mitä tehdä, kun vaa'an näyttämä numero ei pienene?
Mitä tehdä, kun ainut asia päässäsi, on halu kadota ja kuolla?
Joka päivä.

It's getting harder and harder to breathe

Choking on the same air as a walking disease

You are the thing that's killing me

From the inside out, let me be

Hello, Diana

En jäänytkään yksin kotiin muiden lähtiessä kauppaan. Mörkö ei jätä mua koskaan. Ensimmäistä kertaa hän kuiskasi nimensä korvaani, hän on Diana. Eikä hän ole mörkö, hän on täydellisyys.

Mun piti olla tänään tee&piltti linjalla. Pilttiä ei ollut, otin leivän. Lisäksi kaksi kourallista juustonaksuja. Diana käski minun sanoa hei kylmälle, posliiniselle ystävällemme. Kuuntelin käskyä, tottelin. Diana oli vihainen, koska en saanut ulos kaikkia saastoja. Hän käski minun jumpata. 100 x-hyppyä, 50 vatsaa, 100 x-hyppyä, pieni tauko, 50 vatsaa. Tuo ei riitä! En jaksanut enempää, olen vain vitun laiska läski. Myöhemmin sitten, tuplana.

Olen salaa vihainen Dianalle, mutta tiedän, että hän vain yrittää auttaa. Dianan kaltaista apua ei saa psykiatreilta, ei ystäviltä eikä netistä. Dianan avulla löydän tien täydellisyyteen. Sen jälkeen nauran paskaisesti kaikille, ketkä yrittivät häätää Dianan. Silloin mulla on varaa nauraa, koska mä olen täydellinen.

The news

Aamupaino oli kamalat 43,7kg.

Tänään olen juonut kaksi jätti kupillista teetä ja syönyt n. 150g sipsiä. Mun päätä särkee, johtuuko se tästä "vähästä" syömisestä? Nyt ollaan siis oikeilla jäljillä taas.

Sain juuri kuulla, että musta varmasti tulee assistentti erään tapahtuman järjestämisessä sekä pääsen sinne myös näytösmalliksi. Mun kaveri järjestää niitä nyt toista tai kolmatta kertaa ja kysyi, haluaisinko sen assariksi. Mua vähän pelottaa, mutta tämän tapaista olen toivonut pitkään. Nyt mä en saa mokata tätä lihomalla. En varmasti nouse lavalle, jos en paina alle 41kg. Mulla on vappuun asti aikaa.

Sanaoksennus

Kirjoitan, kumitan, kirjoitan, kumitan..
En kykene pukemaan sanoiksi mun oloa. Mua ahdistaa niin kamalasti, että tuntuu kuin olisin jonkun puristimen välissä. En halua mennä pesemään meikkejä, en halua nähdä naamaani ilman tätä kerrosta. En halua mennä vaihtamaan yövaatteita, sillä purskahdan varmaan itkuun jos näen kroppani.

Huomisen työpäivän ajattelu masentaa, en yksinkertaisesti vain enää jaksaisi nousta sängystä. Olen aina väsynyt ja ahdistun itsestäni, enkö voisi vain olla?

Joskus mun tekisi vain mieli lyödä oma kuvani tänne, naaman kera. Olla arvosteltavana ja näyttäytyä kuka olen. Siinäpähän voisivat mun kaveritkin löytää tän blogin ja nähdä, että ehei, ei mua taidakkaan ihan aina naurattaa ja etten olekaan niin ilonen. Että mulla saattaakin olla jokin isompi murhe, kun kynnen lohkeaminen.

Mutta mikä musta sitten tulisi? Ihminen, jonka kaikki tietäisivät pelkkänä kävelevänä rauniona. Se voisi koska vain murtua lopullisesti. Sille ei uskaltaisi heittää mitään läppää. Ei tietäisi mitä puhuisi tai miten käyttäytyisi sen seurassa. Kohta jäisin yksin.

On siis parempi vain näytellä tätä näytelmää, nousta reippaasti ja nauraen uuteen päivään. Pitää möröt sisällä ja ahdistua kotiin päästyä ja kirjoittaa niistä edes hieman tänne, jotta pää pysyy niin kasassa, kuin se tässä tilanteessa on mahdollista.

Everyday I wonder

how one normal day would feel

Kuristava ahdistus

Mun on kirjoitettava jotain, sillä en pysty tulemaan blogiini ja näkemään ensimmäisenä noita kuvia itsestäni. Mua oikeasti kuvottaa sekä hävettää ihan kamalasti. Lähinnä ehkä sekin, että olen saanut nyt takapakkia. Ihan niin kuin mulla olisi varaa.

Mun piti syödä vain korkeintaan piltti ennen salia kun tulin töistä. Muistin, että olisi se pitänyt käydä ostamassa vasta kun olin jo linkissä ja nyt sen sijaan söin sitten jotain nuudeli-jauhenliha juttua ja muutaman juustonaksun. Voi saatana että mua vituttaa ja ahdistaa niin suunnattomasti. Joudun mennä nyt jumppaileen sinne salille ihan turvonneena ja entistä suuremmannäköisenä, en halua vielä ajatella sitä häpeän ja ahdistuksen määrää..

En halua edes kirjoittaa mun aamupainoa ylös, se oli aivan liian paljon lauantaihin verrattuna. Miksi mä olen näin epäonnistunut paska. MIKSI MIKSI MIKSI. En kestä itseäni.

Can't shake this feeling that I have

The worst is just around the bend

Raiskaan silmänne

Aamupaino: 42,6kg.
Päätin joskus, että kun vaa'assa näkyy luku 42, laitan kuvia. Olisi kannattanut ottaa kuvat tyhjällä mahalla, mutta ei voi mitään. 

Anteeksi huonosta laadusta ja kaikkesta tuosta ylimääräisestä. Oksettavaa.

Kuria ja kuvotusta

Aamupaino: 43,4kg.
Hyi saatana, milloin se laskee?

Olen juonut vettä ehkä 0,4l ja syönyt puolikkaan piltin. Kohta syön toiset puolet ja illalla juon teen, annan itselleni ehkä myös luvan pikkuiseen leipään. Ja nyt mä en saatana lipsu. OON NIIN VIHANEN ITSELLENI. Oon tänään ja eilen kierinyt taas niin kamalissa kuvotuskohtauksissa ettei tosikaan. Kuinka mä oonkan päästänyt itseni tällaiseen kuntoon, miten kukaan on näin ällöttävä joka kohdasta ja joka tavalla. Hyi kamala. En kykene nyt edes kirjoittamaan mitään, taidan siis olla vain hiljaa.

Psst! tervetuloa taas parille uudelle lukijalle! ♥

Mieli karkuteillä

Aamupaino oli lauantaina 43,1kg. Tunsin pienen ilonpilkahduksen sisuksissani. Kohta vaaka näyttää lukua 42.
Tänään kaikki oli tipotiessään, kun vaaka näytti 43,4kg.
Huomenna se on varmaan 43,6kg, niin paljon olen tänään mättänyt menemään..

Mä odotan huomista, suuntaan salille viimein tauon jälkeen. Päätin myös pärjätä perjantaihin asti niin niukalla energiamäärällä kuin mahdollista. Luvassa on bileet, joihin pitäisi pukeutua suht vähiin vaatteisiin ja en halua näyttää satakiloiselta norsulta. Paljoahan ei ole tehtävissä, mutta jos tämän turvotuksen saisi edes pois..

Milloin tämä puristava ahdistus lähtee pois?
Milloin voin ajatella normaaleja asioita? Keskittyä? 
Ilman, että mieli ja ajatukset karkailee laihdutukseen ja kaloreihin, ruokaan ja laihdutukseen taas.

Turha postaus

Aamupaino: 43,3kg.
Olenhan mä iloinen, että paino on viimein alkanut laskea ja olen saanut kontrollin aika hyvin takaisin, mutta vielä on paljon jäljellä.

Anteeksi etten ole päivittänyt, en ole jaksanut. Mulla on työssäoppiminen, sielä menee myöhään ja menen aikasin nukkumaan, koska olen niin väsynyt. Yritän petrata tässä vähän.

Nytkin pää on niin tyhjä, etten tiedä mitä kirjoittaisin. Paitsi joo, psykiatrini sanoi tänään: "..tiedäthän että on mahdollista saada apua tuohon syömiseen sairaalasta". Säikähdin. En mä tuollaista apua tarvitse.

Kerro kerro kuvastin, olenko koskaan täydellinen

This mirror gives us neither knowledge or truth. Men have wasted away in front of it, even gone mad.

Mä olen ollut tänään ihan äärimmäisen iloinen, koska sain viimein mun hiukset sellaiseksi, mistä olen pari vuotta jo unelmoinut. Päivällä söin jopa muutaman haarukallisen lämmintä ruokaa ja vähän salaattia, söin kaksi pientä leipää ja liikaa karkkia. 

Totuun iski kuitenkin joka kerta kun ihastelin peilistä hiuksiani; mun muu osa ulkoisesta olemuksestani huutaa rumuutta.

Otin laksatiivia hetki sitten, nyt vain odottelen tyhjentymistä. Olen säälittävä.

The happiest man on earth would look into the mirror and see only himself, exactly as he is.

Koska saan laskea hymyni?

Mua ahdistaa ja raivostuttaa. Mä haluan mummon luo.
Mä en halua olla kotona nyt. En jaksa.

Enkeli ja Piristäjä ovat mun seurana meillä. "Me tullaan meille pelaan tanssipeliä" äiti soittaa. Porukat tulee meidän perhetuttujen kanssa meille. Mua hävettää, koska ne kaikki on juoneet. Eivät paljoa, mutta vähän. Ne hössöttää ja puhuu tyhmiä. En jaksa kuunnella. Hymyilen silti ja olen jutuissa mukana. Esitän kuten aina. Jossain vaiheessa en kuitenkaan jaksa yrittää tarpeeksi ja tiuskin. EN JAKSA(ISI) ESITTÄÄ. 


Huomenna herään, olen kuin mitään ei olisi tapahtunut, mikään ei olisi ärsyttänyt, en olisi meinannut illalla purskahtaa itkuun missään vaiheessa, kaikki hyvin. Meidän perhe on täydellinen ja mun porukat on aina niin ihania. Kaikki ovat sitä mieltä, miksi siis en minäkin? Nehän ovat aina ihania. 

Mä en voi edes puhua tästä kenellekkään, mua nolottaa liikaa. Teen pienestä asiasta ison. En halua puhua kavereille enkä ottaa asiaa esille psykiatrilla. Mä vain nielen tän paskan ja istun hiljaa, kerrankin.

Tää homma ahdistaa

En uskalla katsoa huomiseen

Taivas kaatuu niskaan

Luu tunkee sydämeen

Mieltä kaivertaa

Ottaa päähän pikkuisen

Ihan miten vaan

Tää tappaa ihmisen

Kaiken lisäksi syömisetkin on menneet tänään loistavasti päin vittua. Varmaan 700-800kcal..

Raiskaan itseni ruualla

Eilen söin leipää sittenkin, sekä pari lusikallista perunasalaattia. Join muutaman lasin mehua.
Mokasin. Feilasin. Pilasin kaiken.

Tänään päätin, etten syö niin paljon kuin eilen.
Söin varmaan viisi kertaa enemmän.

Olen vain lihava ja säälittävä. Katselen laihojen ihmisten kuvia, kauniita malleja lavoilla ja kuvauksissa. Miksi mä en voi olla yksi heistä? Miksi mä olen ruma ja lihava?


Mä en jaksa edes kirjoittaa miltä musta tuntuu. Mun ololle ei löydy sanoja. Mun kehoa kuvaavia sanoja ei löydy. Olen vain kuvottava. 

Saavu jo, jääprinsessa

Alle puoli lasia mehua tänään. Nälkäkään ei kiusaa. Leivän meinasin äsken syödä, mutta koska en olisi saanut niitä asioita siihen päälle joita aina käytin, laitoin leivän takaisin pussiin. Hyvä, juuri noi.
Jotenkin on kevyt olo, kun maha on lähes tyhjä. Peilistä katsoo kuitenkin se sama lihava tyttö. Onneksi, jääpähän leipä seuraavankin kerran pussiin.


Pian olen jääprinsessa. Se laiha, kylmä ja hento, siro tyttö jollaiseksi olen halunnut. Vielä on kiloja jäljellä, mutta mun on pakko onnistua. Haluan mun elämän takaisin.

Tahdon tanssia ja laulaa

Tahdon itkeä ja nauraa

Tahdon elää, tahdon elää

Empty vessel

Mun pitäisi olla muualla. Jäin kuitenkin kotiin, haluan olla yksin hetken. Eilen oli niin paha olla, että voin fyysisestikkin huonosti; oksetti ja oli huono olo.

Mä olen niin lihava etten pian enää kestä. Mun uusivuosikin meinasi mennä pirstaleiksi enkä olisi halunnut lähteä, koska olin niin ruma. Päästyäni paikanpäälle, oli oloni kuitenkin hyvä. Näin pitkästä aikaa kavereitani ja se tuntui oikeasti hyvälle.

Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin; mä en ole oksentanut. Mä en ole urheillut. Lähdin rappukäytävään ja juoksin portaita ylös, alas, ylös, alas, ylös, alas... Katsoin kelloa ja se oli pari minuuttia vaille 12. Vuosi vaihtuisi pian. Menen vielä kaksi kertaa ylös ja alas ja menen muiden kanssa juhlimaan vuoden vaihtumista. Ylös, alas, ylös, alas, ylös. Kuulin huutoja. Alas, ylös, alas, ylös, alas, ylös, alas, ylös, alas.... Lysähdin maahan. Jalkoja poltteli, hengitys oli raskasta ja pinnallista. Katsoin kelloa. 00:16. Missasin vuoden vaihtumisen. Muut hurrasivat yhdessä, minä juoksin pakonomaisesti rappuja. Mitä voin enää odottaa tältä vuodelta?

Nyt mun on otettava itseäni niskasta kiinni. Mä laihdun, piste. Mun syömiset vähenee ja liikunta lisääntyy. Onneksi mulla on se salikortti nyt ja tankotanssikin alkaa kohta taas. Haluan onnistua edes tässä.

Ps. Toivottavasti teillä oli kiva UV ja tervetuloa taas muutamalle uudelle lukijalle! ♥