Tauko

Vaaka sanoi 43,7kg, peili sanoo 80kg. Uskon peiliä, onhan mulla silmät.

Uusivuosi tulossa. Ihmisiä sekä kaloreita tiedossa. En tiedä haluanko tai pystynkö, mutta minun on pakko. Kriiseilen ulkonäköni suhteen enemmän kuin pitkiin aikoihin, monenkin asian takia. Uuveenä pitäisi näyttää hyvältä, mutta tiedän, että tänä vuonna se ei onnistu.

Kaikenlisäksi olen liian lihava näyttääkseni hyvältä missään vaatteessa. Vaikka pukeutuisin jätesäkkiin, naamani tursuaisi ja muistuttaisi minua lihavuudestani.

Palaan kirjottelemaan viikon päästä, kun siihen tulee taas mahdollisuus. En pääse lukemaan edes teidän blogejanne, pitäkää siis huoli itsestänne ja hyvää uutta vuotta kaikille! 

Ja tervetuloa myös parille uudelle lukijalle! ♥ 

I'm gonna be pretty

Aamupaino: 43,6kg.

Silmäkulmassa pieni vekki, leuka turvonnut ja mustelmilla, naama osittain turvoksissa. Leuka sekä leukaluu niin kipeä, että pureminen sattuu liikaa. Puolta naamaa särkee ja pistelee. Pyörryin hetki sitten suorilta jaloilta, kun nousin seisomaan. Muutama askel ja PAM. 

Musta on tulossa kaunis ja hauras. Täydellinen.
Tää oli paras joululahja.

Be strong

Valitusta valitusta valitusta.

Musta on tultava vahvempi. Lopetattava tää ulina ja keskitettävä energia laihtumiseen. 
Mua harmittaa, etten tänään aamulla päässyt vaa'alle. Huomenna on pakko. Lihon varmasti joulun takia niin ei saa käydä ja haluan tietää kuinka paljon.

Tosin olen niin onnellinen siitä, että olen saanut suht kontrolliin syömiseni tällä viikolla. En ole juurikaan syönyt isoja määriä missään vaiheessa. Tänäänkin ainut ruoka on ollu haarukallinen lasagnea! Tosin söin sitten suklaata ja jotain lakujakin vähän.. Mutta silti.


Mutta hyvää joulua teille ihanille! ♥ Yrittäkää nyt antaa itsellenne lupa syödä ja olla vain, joulu on vain kerran vuodessa. 

Miksi mikään ei riitä?

Aamupaino 43,9kg.
Söin päivällä suklaata, lasagnea vähäsen, pari suklaata taas.
Äsken kävin vaa'alla. Paino edelleen 43,9kg.
Olin hieman hämmästynyt, mutten iloinen. Mikään ei riitä.

Onneksi Piristäjä tulee kohta. Ehkä mä piristyn. Mä jo odotan sitä, että saan nauraa sen kanssa. Me aina nauretaan paljon. Piristäjän kanssa on helppo olla, ei tarvitse esittää. Voin puhua ja nauraa, olla hiljaa ja vain istua, hölmöillä, kertoa juttuja ilman järkeä. Kaikki tuntuu normaalilta. Kuin hengittäminen.

What is this?

"sinä oot laiha" "minun mielestä olet upea nainen" "ja moni ihminen sanoo että olet upea, moni kadehtii sua, oon sen omin silmin nähny ja kuullu"

Mun exä tuli äsken jutteleen mulle facessa. Kehui mun uusia hiuksia. Siinä sitten juteltiin niitä näitä. Ja sitten se sanoi mm. nuo kaikkia asiat mitä tuossa yläpuolella on. MITÄ? Mä vaan en ymmärrä miten joku on tuota mieltä. Hämmennyn aina.

Aloin myös miettimään mun nykyistä "suhdetta". Se on oikeesti ihan perseestä. Miksei Tiuku ymmärrä, etten halua enää tätä. Se ei sano mulle kauniita asioita, se ei ole läsnä. Se ei oikeastaan kuulu mun elämään nykyään juuri millään tavalla. Miksi se ei voi ymmärtää mitään?

Ja mä juuri sovin kahvitteluhetken exäni kanssa. Ei meidän välillä ole eikä varmasti tulekaan olemaan mitään, mutta miksi musta silti tuntuu oudolta ja huvittaa tämä tilanne? Ja huomaan koko ajan, kuinka helppoa ja kivaa hänelle on jutella.

Ei pidä vangita vapauden lasta

Mä rakastan Vapautta biisiä, joka soi Spirit - villi ja vapaa -elokuvassa.
Nää sanat. ♥

Haluan olla vapaa. Vapaa tästä saatanan möröstä päässäni! Haluan syödä normaalisti, ajatella normaalisti. Tuntea itseni kauniiksi edes joskus. 
"Sä et mua saa, et saa" kohta ei ihan natsaa minuun, mutta muuten. Olen tänään taas kuunnellut kys. biisin varmaan kymmenen kertaa eikä loppua näy.

Mutta voin vain haaveilla pääseväni eroon möröstä. En voi lopettaa ennen kuin kuulen muilta kuinka "olet laihtunut!" "oot niin kaunis, sulla on unelma kroppa" "sun poskipäät näkyy nätisti, sun solisluut on ihanat". Mä tiedän, että se on tyhmää ja itsekästä, mutta en voi sille mitään.


Tänään aamupainoni oli kaikista lihomisepäilyistäni huolimatta 44,0kg. Ensin hypin ilosta, sitten katsoin peiliin. Miksi kahden kilon eroa ei voi huomata mitenkään? Miksi mä en voi laihtua nopeammin?


Ps. Anteeksi, ei ole ollut mahdollisuutta lukea kovinkaan teidän blogejanne, mutta aloitan sen kohta. Olette ihania ja tervetuloa parille uudelle lukijallekin! ♥

I want to get out of here

Postaus joka ei liity mitenkään blogiini.
Postaus joka kertoo kaiken olostani.

Olen käynyt kahdessa- tai kolmessatoista maassa, joissain kerran, joissain useammasti. Lähes jokaisessa maassa, joka kerta, olen tuntenut olevani enemmän kotona, kuin mitä Suomessa ollessani. Olen niin kyllästynyt, masentunut ja ahdistunut asumaan täällä - puhumattakaan kotikaupungistani. Tämä kaupunki saa minut voimaan jo pahoin! Ainut asia mitä tulisi ikävä, on ihmiset. Tosin niitäkään ei tällä hetkellä ole kymmenittäin, joita jaksaisin ikävöidä.

Tiedän, etten pääse itseäni karkuun, vaikka menisin minne, mutta uskoisin muualla asumisen helpottavan oloani. Ei tarvitsisi miettiä menneitä, ehkä pääsisin sen avulla myös irti möröistä päässäni. Tai sitten en...

Anteeksi, turha postaus.

Haluan vain pois.

Muualle.

Will I ever be free?

Laksatiivit toivat taas helpotuksen (tosin tällä kertaa meinasin oksentaa siitä kivusta) ja vaakakin näytti 44.4 kg! ..tosin tähän se onni sitten päättyikin.

"Nyt mä en syö mitään. Juon teetä korkeintaan. Ehkä illalla voin toisen piltin syödä." Ajatuksen tasolle se sitten jäikin. Olen tähän mennessä syönyt piltin, muutaman haukun pitsaa, pari riviä suklaata, muutaman karkin, kaksi pientä leipää ja juonut puoli kuppia teetä. Epic fail?
Mua ahdistaa niin paljon. Mun mahakin näytti aika litteältä aamupäivällä, kun en ollut syönyt mitään. Ei näyttänyt samanlaiselta valaalta kuin nyt. Mun maha on turvonnut enkä voi tässä istuessani ajatella muuta kuin kymmentä kerrosta vanteita keskivartalollani sekä jalkoja, joiden läskit puristuvat yhteen ja näyttävät yhteensä kolmen normaalin ihmisen jaloilta. Leviän leviämistäni, saisin kuolla tästä hyvästä.

MILLON TÄÄ PASKA LOPPUU? MÄ EN HALUA ENÄÄ ELÄÄ NÄIN. Haluatpas, sun täytyy.

Tuntuu niin tyhmältä vain valittaa. Mä tiedän, että teillä on ongelmia jotka on suurempia kuin mun ulkonäkökriiseily, mutta silti mä valitan ja itken kuinka kaikki on paskaa. Saisin hävetä. Anteeksi. 


// Multa pitäisi ottaa laksat pois. Otin taas! Tästä ei tule mitään.

I can't see the colors anymore

Tämä päivä on hirvein. H I R V E I N. MÄ olen hirvein. Läski. Lihava. Yököttävä. Ruma. Ällöttävä. Vastenmielinen.

Mä en edes muista milloin viimeksi olen tuntenut itseni yhtä kuvottavaksi, läskiksi ja hirveäksi. Kouluun lähteminen oli lähes mahdotonta, mahani valtasi huoneeni, reiteni eivät mahtuneet ovesta ulos ja kaksoisleukani raahasi lattiaa. Mä olen niin lihava, etten edes keksi sanoja kuvaamaan tätä.

Mä alan pian hajoilla. 

En päässytkään tänään salille, Selviytyjä peruikin tulonsa enkä uskalla vielä yksin mennä. Söin hieman sitä Daim-kakkua ja nyt en saa kuluttaa siitä mitään. En halua lenkille tuonne loskaan. Mä lihon taas vain ja huomenna painan enemmän kuin tänään. Mun ahdistus on kohta maksimissaan.

Otin äsken kolme laksaa. Huomenna olen tuskissani taas, mutta sen mä olen todentotta ansainnutki nyt. Mä jo odotan sitä vihlovaa kipua ja tuskanhikeä. 
Huomaan, kuinka järkeni lipuu hiljalleen pois. Pelko ottaa liikaa tilaa päässäni. Pelottaa että flippaan kohta täysin.

Mega fail

Tämä päivä on ollu kamala. Kello kun tuli kaksi ja pääsin kotiin, siitä eteenpäin tätä päivää kuvaa vain sana FAIL.

Mun piti nähdä Enkeliä tänään. Ajattelin, että syön vain ihan vähän. Kaksi cocktailpiirakkaa. Nakkikeittoa parin perunan puolikkaan ja muutaman nakin palan verran.. Juustonaksuja.. Kolme Domino-keksiä.. MIKÄ MUA VAIVAA!
Ahdistuin ja tiesin etten pääse oksentamaan. Menin sängylle ja ajattelin hetken aikaa levätä, saada ahdistusta pois. Heräisin kuitenkin Enkelin soittoon jos vahingossa sattuisin nukahtamaan.
Kuulin unessani saman biisin, kuin mikä on soittoäänenäni. Uni jatkui.
Heräsin vähän vaille seitsemän. Enkeli oli soittanut kolme kertaa.

Mä raivostutan ja ahdistan itseäni nyt ihan kamalasti. Mun on pitänyt jo pitkään nähdä Enkeliä kunnolla, mutta aina on jotain. Yleensä mulla. Mä olen maailman huonoin ystävä.
Eikö tämä kaikki jo riittänyt? Ei. Piti mennä ja syödä Daim-kakkua äsken pari lusikallista. Äiti meni suihkuun ja yritin oksentaa. Mitään ei kuitenkaan tullut, koska olin niin paniikissa enkä saanut aikaiseksi kuin pientä yskintää.

KUINKA YKSIKÄÄN IHMINEN VOI OLLA NÄIN SÄÄLITTÄVÄ?
Haluaisin tällä hetkellä niiin paljon vain kadota ja kuolla.

Sing me to peace

Kuuntelen vain Pelastajaa.
Tämä päivä on ollut kamala, erilailla.

Nuorisopsykiatrilla ramppausta taitaa olla ensi kuussa vuosi takana. Ei mitään apua koko paskasta.
Lääkärikäyntejä pari, jutellaan niitä näitä. Ei mitään apua.

Tänään oli lääkärin tapaaminen taas. Mä vihaan sitä naista. Se ei tajua mua. Se ei tajua sitä. Mä vastailin sille aika rehellisesti kaikkeen, mutta se ei vain tajua. "No mutta jos mä oisin syömättä noin kauan niin kyllä mäkin ajattelisin koko ajan ruokaa" "Eiks sun kannattais tavallista ruokaa syödä, et karkkiakaan sitten söis niin paljoo?"  MIKÄ SITÄ NAISTA VAIVAA, ONKO SE OIKEASTI IHAN VITUN IDIOOTTI VAI MIKÄ MÄTTÄÄ?! Jos se syöminen ja tavallisen ruuan suuhun mättäminen, normaalisti ajattelu ja lihomisen pelon lopettaminen ois helppoa, ei olisi mulle ongelma, niin miksi mä edes kävisin koko paikassa? Teki mieli alkaa huutaa, kirkua kurkku suorana sille lehmälle kuinka mulla on vaikeaa sen asian kanssa. Päätin kuitenkin olla hiljaa, nyökytellä vain..

Yksi asia on saanut minut jaksamaan edes hieman paremmin: syömiset on olleet edes jotenkin hallinnassa. Painossa ei varmaan ole tapahtunut mitään muutosta, en ole uskaltanut käydä tarkistamassa, mutta eipähän ole ihan niin kamalan turvonnut olo. Kumpa tämä kestäisi niin kauan että kuidun pois.


Anteeksi, tämä postaus oli kamalan sekava eikä tässä ollut järkeä. Yritän ensi kerralla kirjottaa paremmin. Olette ihania, kiitos kun jaksatte lukea näitä ja olla tukena. ♥

Why the monsters can't leave me alone?

Mulla on täysin tunteeton olo. Ehkä mä taas turruin siihen ylitsepääsemättömän paskaan oloon, että se kääntyi tunnottomuuteen. En tiedä kumpi on parempi vaihtoehto.. 

Tuijotan vain eteeni lasittuneena. Silmätkin sumenevat kun en muista räpytellä.

Mä olen taas yksi suuri FAIL. Päätin olla lähes kokonaan syömättä tämän päivän. Tulin kotiin - näin suklaakarkkeja ja söin pari sekä pari muuta karkkia. EI TÄSTÄ TULE MITÄÄN! En edes oksentanut, koska "porukat on vielä kotona, ne voi kuulla". Mä vihaan itseäni niin paljon. Niin paljon etten kohta enää kestä. Aamupainokin oli taas tänään 45,1kg. Hyivv.

Lisäksi mun oli tarkoitus mennä Enkelin luo tanssimaan tanssimatolla. Siellä on myös Piristäjä sekä yksi toinen kaveri. En mennyt. Mä tunnen syyllisyyttä, mutta mä en nyt jaksa. En halua mennä sinne hyppimään ja heilumaan löllöjeni kanssa, vaikka siinä palaisikin kaloreita eikä olisi mahdollisuutta syödä niin kuin kotona. Ja Enkelin luona on tosi kylmä, siinäkin palaisi kaloreita. Tällaisina hetkinä mä mietin, miksi mulla edes on enää noin ihania ystäviä, jotka jaksavat mua.

Otin taas laksoja äsken hätäpäissäni. Se on jo toinen kerta tällä viikolla. Yleensä otan niitä kerran 1-2 kuukaudessa. Mua pelottaa, että ne loppuu kohta. Otan niitä meidän lääkekaapista aina itselleni muutaman jemmaan. Kukaan ei onneksi ehkä huomaa niitä katoavan sieltä, sillä kukaan ei käytä niitä. Kaiken lisäksi ne ovat tainneet mennä jo vanhaksi kuukausia sitten, mutta hyvin ne on toimineet.

Huomenna mä siis taas tyhjenen, saan hyvän olon. Tyhjän olon. Enkä feilaa syömisiä, sillä en syö. Mun on pakko onnistua.

Missä olet hyvä olo?

Aamupaino: 44,4 kg.
Pienin hyvin, hyvin pitkään aikaan.
Tänään porukat lähtee pikkujouluihin ja seurakseni saan kourallisen ihania tänne.

Miksi musta ei siltikään tunnu hyvältä?

Ps. Tervetuloa kahdelle uudelle lukijalle! ♥

Please stop

Perjantai. Lauantai.

Viikon parhaimmat päivät?

Kuulen tölkin aukeavan. Sitten taas uuden. Ja uuden. Ja uuden, kunnes matala ääni sanoo:

"Haluutko kultsi kans?" 

"Joo, tee vaan"

Kuulen lasien kilinää ja jäiden murskaamista. Korkkia kierretään auki. Sitä kaadetaan lasiin, sekaan jotain muutakin. Lopuksi jäät. Tyhjä lasi lasketaan maahan. Tehdään uudet.

Illat monesti loppuvat siihen, että äiti nukkuu sängyssä, iskä saattaa jopa simahtaa sohvalle.

Mä välillä vihaan viikonloppuja tän takia. Mun vanhemmat on oikeasti ihania, mutta miksi ne tekee noin joka viikonloppu? Miksi ne ei lopeta, vaikka olen pyytänyt, että ne vähentäisi? "No iskällä on niin rankkaa töissä.." ja mitä vielä plaaplaa. Tuntuu, että mun oma halu juomiseen on murto-osan verran kadonnut myös sen takia, että nuo tekevät sitä - usein sekä perjantaina että lauantaina. Ei ne käyttäydy onneksi ikinä aggressiivisesti tai mitään, mutta mua ahdistaa se katse, se puhetyyli ja se olemus, kun ne on juoneet. En tiedä miksi. Mutta en jaksa nähdä ja kuulla tätä enää.

Olenko mä ihan kakara kun ahdistun tästä? 

Kolikollakin on kääntöpuolensa

Tervetuloa uudelle lukijalle, teitä ihania on jo 30! Melkein tekisi tehdä jokin extrapostausasia sen kunniaksi, en vain tiedä mitä. Olisiko teillä jotain, mitä tahtoisitte lukea tai nähdä?

Vaaka on sitä mieltä, että numero on liian suuri. Peili on sitä mieltä. Se on sitä mieltä. Olen siis sitä mieltä itsekkin. Olen kuvottava, taas. Lisäksi on iskenyt kamalat läskiahdistukset ja alemmuuskompleksit. Ja miksi paino ei voi tippua?

Olen niin vihainen itselleni. Kalorit olisi olleet tänään jossain 120 paikkeilla, mutta ei. Mun piti aamupäivästä syödä pari karkkia, sitten päivällä, iltapäivällä ja äsken söin taas muutaman. Olet säälittävä paska! Miksi mä pilaan mun päivät tuollaisilla? Mä tiedän etten saisi, mä tiedän etten tuo luita ja laihuutta itselleni sillä, että syön karkkia. Mutta mä olen riippuvainen, tulen äkäiseksi ja ahdistuneeksi jossen saa sokeria. Helvetti. Kaloreita tältä päivältä varmaan siis yhteensä jotain päälle 600..

Onneksi Enkeli tuli tänään käymään. Tulin pari päivää sitten kipeäksi ja aluksi epäilin jaksaisinko ketään nähdä, mutta onneksi nujersin ajatuksen. Enkeliä on aina yhtä ihana nähdä, juttua riittää ja voin olla omaitseni - en ikinä näyttäydy kenellekään meikittä hiukset sekaisin ja kotivaatteet päällä, Enkelin seurassa voin näin tehdä, eikä oloni ole edes kiusaantunut.