I deserve to feel only the pain

Mä olen niin heikko. Anteeksi.

Päätin alkuviikosta, että kusen haasteen. Eilen oli halloweenbileet ja tiesin, että kaloreita kertyy liikaa. Masennuin ajatuksesta. Heitin sitten vähän liian rajusti huolella vituiks..

Aloitan haasteen kuitenkin taas ens maanantaina. Olen oppinut juomaan vettäkin, joten haaste helpottuu. Alan käymään myös kerran viikossa tanssissa ainakin kolmen viikon ajan, katsotaan sitten miten siitä eteenpäin. Ja saatan päästä kuukaudeksi ilmaiseksi salille kaverini ansiosta. Hope so, oon jo ihan täpinöissä jos näin käy!

Mä en halua enää olla tällainen yököttävä asia, haluan ettei kenenkään tarvitse hävetä mun kroppaa. Edes mun itse.

Ketä minä yritän huijata?

Itseäni? Kavereitani? Läheisiäni? Muita? Teitä lukijoita?

Mun elämä on pelkkää valhetta, huijausta ja totuuden vähättelyä. En halua nähdä sitä, kuinka oikeasti olen lihonut. En halua kertoa ihmisille, että mulla on ongelma, suuri sellainen. Sanon asioiden olevan ihan hyvin, vaikka todellisuus on aivan muuta. Tungen kehooni kaikkea paskaa, ja uskottelen, että kyllä mä tän voin syödä, illalla menen lenkille, enkä sitten kuitenkaan mene.

Haluan pois mun kehosta. Haluan pois mun mielestä. Haluan pois minusta.
Mä olen pelkkä epäonnistunut vitsi, joka vyöryää läskeineen kohti seuraavaa päivää toivoen salaa, että joku päivä ei huomaisi tietä ylittäessä katsoakaan kahdesti oikealle ja VRUM.

Challenge, I will win this

Seuraavat kymmenen päivääni näyttävät tältä. Toivottavasti kaikki sujuisivat 20 pisteen tasoisina.

Tämän päivän kalorit nousivat jonnekin 300kcal tienoille. Vielä puoli kuudelta ne olivat ihanassa luvussa 30, mutta sitten heräsin päiväunilta ja noh.. en osannut sanoa et TUC-kekseille.. Hyi saatana olen kuvottava. 

Lenkkeiltyä tuli 35min, kiitos päänsäryn ja lenkille päästyä iski migreenin, joten eipä siinä kovin pitkää reittiä viitsinyt tehdä. Olen kuitenkin ihan suht tyytyväinen, sain sentään edes pienen lenkin tehtyä ja se riittää olooni nähden.

Vettä... 0 litraa. Toivottavasti vielä opin juomaan sitä. 

Unta en viime yönä saanut jostain syystä, jäi reippaasti alle 6h.

Total: 30 säälittävää..

Voisin joka päivä yrittää tulla kirjoittelemaan edes pisteet ylös. Yritän niitä kirjoitella vähintään itselleni ylös, joten jossen joka päivä niitä tänne laita, niin sitten myöhemmin laitan kerralla yhteen postaukseen. Haluan tehdä tämän näin, jotta feilatessani tuntisin vielä enemmän häpeää, kun tulokseni ovat muidenkin luettavissa. Otin myös tänä aamuna painoni ylös, katsotaan onko se muuttunut 10 päivän päästä eli keskiviikkona 2.11.

Yritän myös saada blogiini hieman positiivisemman fiiliksen kuin mitä se nyt on pari kuukautta ollut.. Toivottavasti tämä haaste auttaa siinä ja tulisi tuloksia!


Ps. Anteeksi mahdolliset virheet ym, migreeni jyllää edelleen ja ajatuksenjuoksu ja muu on vähän kadoksissa.

This makes no sense

Mä tunnen ahdistusta. Mä tunnen vihaa. Mä tunnen kuristuneisuutta. Mä tunnen kaiken olevan turhaa. Mä tunnen surua. Mä tunnen kuvotusta. Mä tunnen pelkkää mustuutta mielessäni. Mä tunnen hajoavani kohta. Mä tunnen umpikujan olevan seuraavan kulman takana. 

Mun keuhkot puristuu kasaan. Voi kun ne vain särkyisivät.

Mä olen ihan äärimmäisen kateellinen ihmisille, joilla ei ole tän mittakaavan suuruisia ongelmia ulkonäön suhteen. Mä kadehdin joka päivä monien tuntien ajan ihmisiä, jotka eivät joka kerta katsoessaan peiliin meinaa purskahtaa itkuun. Mä kadehdin myös niitä, jotka istuessaan eivät ajattele sitä, kuinka niiden läskit painautuu ja tursuaa joka puolelta ja mahamakkarat ilmesty kerroksittain vyötärölle. Miten ne pystyy vain istumaan ajattelematta miten niiden kroppa menee? Mä kadehdin myös niitä, jotka voivat istua paikallaan ilman, että ne haluaa vispata jalkaa, jotta palaisi edes muutama kalori. Mä kadehdin ihmisiä, jotka voivat kävellä ilman, että ne ajattelee, kuinka niiden reidet nyt hölskyy. Mä kadehdin ihmisiä, jotka voivat syödä ja elää normaalisti ajattelematta, miten paljon vaaka seuraavan kerran näyttää.

Mä en tajua itseäni. Maailmassa ei ole mitään mitä haluaisin yhtä paljon kuin olla täydellinen. Kuulostan aivan helvetin itsekkäältä, tiedän, mutta minkäs sille voi. Totta kai mua kiinnostaa muutkin asiat, mutta eniten mä riemastun kun vaaka näyttää vähemmän, kun löydän vaatteen joka näyttää hyvältä päällä, kun saan meikattua nätisti, kun saan hiukset hyvin. Niin se vain on. Mutta mä en voi ymmärtää sitä, miksi mä elän näin. Jos mä voisin saada itsestäni laihan, miksi mä syön ja mässäilen? Miksi mä en tekisi vähän työtä sen eteen, että musta tulis täydellinen. Sen jälkeen voisin elääkin enemmän. Nyt mun elämä tuhlaantuu vain siihen, että itken kuinka ruma, ällöttävä ja hirveä läski mä olen. Mä en halua enkä jaksa elää näin! 

Mä haluan muuttua tuosta peilistä tuijottavasta tytöstä peiliin tuijottavaksi. Mä haluan onnistua. Mun sanat ei enää edes riitä kuvailemaan sitä mitä ajattelen.

Say anything you like to me. You can't hate me more than I hate myself.

En kykeke edes keksimään otsikkoa

Mä en halua edes kirjoittaa. Torstai meni hyvin, oon ihan älyttömän ylpee, että sain vastusteltua kaikkia kiusauksia mitä päivän mittaan tuli. En siis syönyt mitään. Perjantaina olin aamuyöstä herännyt kamalaan heikotukseen ja pyörin sängyssä saaden välillä unta. 12 aikaan nousin ja söin. FAIL. Olin syömättä noin vaivaiset 35h. Vittu mitä paskaa.


Tänään olen ollut taas niin sika, kuten eilenkin, että sietäisin hukuttaa itseni rasvaämpäriin.
Huomenna yritän kitata teetä vaikka sitten 4 tai 5 kupillista, kunhan en retkahtaisi mättämään ruokaa itseeni.

Päätin myös aloittaa elämäni ensimmäisen haasteen maanantaina. Tulen huomenna tai viimeistään sitten ylihuomenna postaamaan siitä lisää.

I am gonna be the skinny one

Tän päivän saldo:

0,4l vettä

2 kuppia teetä

Tänään en vielä tunne nälkää, huomenna en välitä siitä, lauantaina selätän pyörtymisen tunteen, sunnuntaina olen lähempänä tavoitetta. Aloitan uuden viikon yhtä hyvin kuin lopetin edellisen.

Is this the end?

Kyllä mä tiesin etten ole laihtunut, mutta että olen lihonut noin paljon?

Nyt taisi tulla se raja taas, mikä tuli viime syksynäkin. Lupailen itselleni, että "nyt kyllä laihdun" mutta silti ei mitään tapahdu. Mutta kun lukema alkaa olla silmiä raiskaava, tulee stoppi.

Nyt se taisi tulla. Toivottavasti.

Aloitin sen ottamalla äsken taas paniikkipäissäni kolme laksatiivia ja kaksi suolistonpehmentäjää. Toivon, etten nyt oksenna niitä. Mua ahdistaa niin, että kurkkua puristaa ja tunnen oksennuksen koko ajan tulevan.

Huomenna en syö, juon vain korkeintaan 2 kuppia teetä tai kahvia.

Perjantaina syön Olo-jogurtin sekä 1-2 kuppia teetä.

Lauantaina yritän olla syömättä ja juon vain vettä.

Sunnuntaina katson mielen mukaan, mutta kalorit ei saa mennä yli 100.

NYT TÄÄ LÄSKI SAA VITTU OPETELLA OLEMAAN KUNNOLLA JA LAIHTUMAAN.

Muussa tapauksessa mä todella haluan vain kuolla.

I just hate myself

En jaksa enää.
Saanko luovuttaa?

En vain pysty elämään itseni tai kroppani kanssa.

You are just a fucking loser, nothing more

Pitsaa, sipsiä, muroja. Vitusti kaloreita.
Niistä on mun päivä tehty.

Mä en kestä enää. Mä olen heikko ja huono. Mä en ikinä laihdu.
Eilisen päivän olin laksatiivien takia suht tyytyväinen itseeni ja vartaloni ei oksettanut yhtä
voimakkaasti kuin normaalisti. Sitten tuli kuitenkin tämä päivä ja kaikki on taas vituilleen.

Mä en voi elää. Mä en saa elää.

Näin läskit ei saa olla olemassa.

Ps. En tiedä, haluanko enää kirjoittaa tätä blogia. Mua ärsyttää, kun aina vain oon angstaamassa täällä. Mä en itse lukisi tällaista blogia enkä siksi haluaisi tätä kirjoittaakaan, eikä tämä edes enää auta mua hirveästi jaksamaan. Rakastan kirjoittamista, mutta mun tämä blogi on täynnä pelkkää valitusta, epäonnistumista ja paskaa. Miksi siis pitää tätä yllä, kun se ei täytä mitään vaatimuksiani?

There's any sense anymore

Toinen postaus joo, mutta mun pää hajoaa ihan oikeasti nyt hetkenä minä hyvänsä. Mä en kestä enää itseäni. Kävin ulkona kävelemässä muutaman minuutin, mutta sielä oli aivan liian kylmä. Istuskelin sitten huoneessani ikkuna sepposen selälleen, jotta tulisi kylmä. Otin myös juuri kolme laxoberonpilleriä sekä kaksi suolistontoimintaan vaikuttavaa lääkettä. Mä rukoilen, että mun maha olisi vaikka ihan koko huomisen päivän vaan niin sekasin, että mikään ei pysyis hetkeekään sisällä.

Mun keinot on jo ihan super epätoivosia, mutta kaikki on sallittua tässä pisteessä.

I feel worthless if I'm not losing weight.

I feel like just bursting out in tears when I look in the mirror. I'm so damn disgusting.

Fat is disgusting. Fat is ugly. Fat is terrifying. Fat is me.

Minutes away from wishing death

Mun sisällä on taas niin suuri ahdistus, että tukahdun siihen.

Mä en tiedä mitä tekisin. Mun ajatukset on tällä hetkellä niin suuressa solmussa, että en saa minkäänlaista ajatusoksennusta edes tähän runoiltua. 

Mä haluan vain nukkua. En pelkästään enää vain sen takia, että väsyttää niin pirusti, vaan koska silloin ei tarvitse ajatella, ei tarvitse tuntea jokaista ihrasolukkoa ja selluliittimuhkuraa tai tiedostaa löllyviä reisiä tai megamahaa. Hyi helvetti. Kuolen vielä tähän oloon. Kuolen tähän lihavuuteen. En halua edes käydä vaa'alla.

Mua pelottaa, että mä leviän leviämistäni enkä voi pysäyttää sitä. Mä olen jo nyt niin lihonut kuvotus että mun kyky olla muiden kanssa ja lähteä minnekään alkaa taas näkyä. Mä en pysty näkemään ketään, jos olen lihava. En vaan pysty. Enkä edes halua.
En halua olla tuo ylemmän kuvan tyttö, joka on yksin. Tyttö, joka ei voi olla muiden kanssa. Tyttö, joka on lihava. Tyttö, jota ei huolita mukaan. Tyttö, joka ei halua tehdä mitään. Tyttö, jota kukaan ei halua.

MIKSI MÄ OLEN NÄIN LÄSKI. Mä haluan kuolla.

What next?

Mä en jaksa itteeni. Työnnän kaikki pois mun luota. En tiedä teenkö sitä tahalleen vai tahattomasti.
Mua pelottaa, että ihmiset jättää mut kohta. Unohtaa.
Mutta voisin syyttää siitä vain itseäni.

Lauantaina meillä oli pari kaveria käymässä. Toinen heistä jäi yöksi ja alettiin nukkumaan puoli kuuden maissa aamuyöstä kunnes yhtäkkiä ahdistuin kamalasti ja hyppäsin sängystä ylös ja sanoin että nyt ei käy, ei tää onnistu. Häädin hänet pois, saatoin vähän matkaa ja menin pienelle lenkille.

..lenkille. 

Nykyään mun mielessä pyörii ruuan lisäksi liikunta. Mä olen alkanu käymään lenkeillä, vaikka olen aina vihannut sitä. Nyt mä käyn muutamia kertoja viikossa iltaisin. Yksikin ilta lähdin puoli kymmeneltä illalla vaikka miten väsytti, en vain voinut olla käymättä. Eilen kävi lähellä etten lähtenyt kesken koulupäivän koulusta, koska halusin kuluttamaan kaloreita ja lenkkeilemään. 

Mihin mä olen nyt ajautumassa?