Here we go again

Tämähän oli jo arvattavissa, mutta halusin huijata itseäni. Sain alkuviikon menemään niin normaalisti kuin vain kykenen; söin, paljonkin, enkä tuntenut juurikaan omantunnun tuskia. Se oli helppoa. Mukavaa. Mutta eihän sitä ikuisuuksiin voi jatkua.

Eilen yöllä porukat tuli vähän hurvittelemasta ja ne toi mulle pitakebabin. Mun piti syödä puolet ja tänään aamulla puolet. Yöllä söinkin sitten sen kokonaan. Hyi saatana mikä sika mä olen. Ennen en olisi edes jaksanut. Sillä samalla sekunnilla kun olin nielaissut viimeisen haarukallisen, päätin että tänään en syö. Ja kuinka ollakkaan, vaikka se kummalta tuntuu, mä olen pystynyt siihen! Mä en ole syönyt koko päivänä! Ja nyt kellon ollessa jo puoli yksitoista juon vasta ensimmäistä kupillista teetä. Koko päivän aikana en ole kuin tämän ja pari hassua kulausta pepsi maxia juonut.

Silti joku mättää. Mä olen turvonnut ja läski. Mä huomaan, kuinka paljon olen kesän aikana lihonut, koska jos olisin näin pari kuukautta sitten tehnyt, olisi mun maha kuopallaan tällasen päivän jälkeen.

Mutta toisaalta oon nyt niin hyvällä tuulella kaikesta etten jaksa murehtia. Kyllä ne läskit lähtee, viimestään ens kuussa! Ja nyt kerta oon saanut paastottua koko päivän, niin miksen pystyisi tähän taas uudestaan? Huomenna meinasin olla myös syömättä, mennään kavereiden kanssa bilettämään johon oleellisesti kuuluu alkoholi, joten siitä tulee kaloreita taas siihen malliin, että parempi jättää ruuat kaappiin. Pääsee halvemmallakin, kun nousee nopeammin päähän. ;)

Loppuun pari täydellistä kuvaa, joskus mäkin näytän tolta:

Ps. Ja vielä yksi asia: kiitos teille muutamalle lukijalle, ette tiedäkkään miten oon piristynyt kun oon huomannut teitä välillä tulevan lisää. ♥ Kiitos myös muutamille kommenteista, tulin oikeasti tosi iloiseksi luettuani ne! :)

Bieber fever

Okei oon aina halunnut kirjottaa noin. Mutta siis mulla on kuumetta, ei Bieber kuumetta missään nimessä (!!!!) haha. Harmi sinänsä, mulla olisi ollut tälle päivälle kaikkia suunnitelmia, joilla olisi myös ovelasti vältellyt syömismahdollisuudet. Liikuntaakaan ei tänään tule, haluan parantua mahd. pian.

Tämä päivä ei ole menny kovin hyvin, muttei ole tullut mielettömiä repsahtelujakaan, jätski ja parit salmiakit ainoana epäterveellisenä jne. Mutta en nyt jaksa välittää. Päätin (ainakin näin kuumehöyryissä ja kiputiloissa...) että alan laihduttamaan kunnolla vasta kun koulut alkaa. Mä en jaksa nyt lomalla kiduttaa itseäni, kun tiedän, että kun koulut alkaa tämä tulee olemaan helpompaa. Arkisin syön ensimmäisen kerran vasta 4-8 aikaan, riippuen päivien pituudesta ja siitä että tulenko heti kotiin. Tämä tulee olemaan helpompaa taas, kuten aina. Laihdun kouluaikana ilman että joudun hirveästi näkemään asian eteen vaivaa. Ja nyt jos välillä jaksan lenkillä käydä, on minulla mahdollisuudet jopa saavuttaa tuo 38kg (ja siitä sitten matka jatkuu alemmas).

Mutta siihen asti:

There is no words to describe my feelings

Mä olen niin vitun epäonnistunut, että en kestä itteeni! Missä vaiheessa olen lihonut n. 1-1,5 kg huomaamattani. Se kamala luku on porautunut mun verkkokalvoille. Vittu mitä paskaa. Kuole läski, KUOLE!


Päätin nyt, että huomenna (taino tänään eli sunnuntaina) en syö mitään vaikka mieli tekisi tai kuinka olisi nälkä. Ylihuomenna saan syödä 100g raejuustoa. Mua ei kiinnosta vaikka kuinka heikottaisi tai mitä vaan, oon ansainnut sen. Ja nyt kunhan porukat on käyneet nukkumaan menen lenkille. Sen jälkeen teen vatsoja ym rääkkiin asti ja loppuun venyttelyt. Ja nyt mä noudatan tätä suunnitelmaa, mä luen näitä rivejä joka kerta kun haluan tehdä toisin. Mä palautan sen vaa'an näyttämän numeron mun mieleen aina kun meinaan luovuttaa.

Mä ahdistan itse itseäni. Jos mun paino on noussut 1-2 kiloa (mitä ei onneksi käy kuin ehkä just näin kerran vuodessa) niin muutun täysin. Ihan kun mun päähän tulisi joku toinen henkilö. Se henkilö tulee mun päähän samalla sekunnilla, kun vaaka näyttää sen isomman numeron ja mä hukun sen alle. Musta tulee ihan hysteerinen. Nytkin teen näitä suunnitelmia syömisten ym suhteen ihan eritavalla kun normaalisti. Se henkilö mun päässä sanoo, mitä pitää tehdä. Se saa mut itkemään ja saa mut tuntemaan itseni vieläkin huonommaksi ja epäonnistuneemmaksi. Eikä se ole hiljaa. Se väistyy takavasemmalle vasta kun oon tarpeeksi rääkännyt itseäni. Sitten se kuiskailee hiljaa asioita mun päässä, mutta jos alkaa näyttää huonolta sen mielestä, se tulee taas huutamaan mun päähän ja saa mut taas pois tolalta. Miksei se mene pois? Se on ilkeä.

Shame on me

Mitä sitten kun pyörimme vain ympyrää

mitä kun pyörimme ympyrää pääsi sisällä

emmekä pääse pois

Tulin juuri ulkoa ja toki minä menen jääkaapilta napsasemaan pari lusikallista sitä eilistä makaroonijuttua. Ja otin kaksi karkkia. Eihän tästä tule mitään. 

Mä en kestä tätä tunnetta mikä mun sisällä velloo koko ajan. Tunnen itseni niin huonoksi. Mä en ansaitse mitään enkä ketään. Mä olen niin ällöttävä läski ja rumakin, etten saisi hengailla mun kavereiden kanssa. Ei ne ole tehneet mitään pahaa ja sitten niiden pitäisi sietää tällaista läskiä seurassaan. Niiden täytyy hävetä mua. Ja musta tuntuu että kehut joita joskus saan, tulevat vaan säälistä. Miksi mä uskoisin niitä, kun näen itseni niin kamalana. Ei mun näössä mitään vikaa ole sentään.

Mun tekisi mieli mennä lenkille nyt, mutta mua väsyttää liikaa. Olin noin tunti sitten kaverin kanssa ulkona, mutta istuttiin vaan keinussa joten kaloreita ei palanut. Kotin tullessani tosin juoksin, mutta matkaakaan ei ollut kuin ehkä 200-300m joten se siitä. Olisin ihan hyvin voinut kiertä jonkun pienen ekstralenkin ennen kotiin menemistä mutta ei.. Mä en ikinä laihdu.

Somebody help me

Eilen olin juomassa ja kalorit nousi pilviin. Kotiin tullessani sain päähäni syödä mega kokoisen lihapiirakan. Mitä vittua? Millon mä edes olen viimeksi syönyt sellasta? En muista.

Tänään herätessäni olin varma että puntari näyttäisi kamaluuksia. Paino oli ihme ja kumma pysynyt onneksi samassa lukemassa. Vitutti silti suunnattomasti, jos olisin jättänyt sen kaloriperkeleen syömättä olisi painoa ollut luultavasti n. 200g vähemmän. No, syöty mikä syöty.

Olin hyvillä mielillä iltapäivästä siitä, että nyt en ainakaan söisi tänään mitään. Ainut kurkusta kumottu asia olisi Pepsi Max. Toisin kävi. Söin jotain makaroonijuttua, miks niitten piti tehdä tänään yhtä mun lemppariruokaa? Sen lisäksi söin karkkia, liikaa.

Tämä päivä eilisen lisäksi on ollut suhteellisen fail. Musta ei ikinä tule laihaa. Odotan jo koulujen alkua, sillon ei kerkeä syödä paljoa. Toisaalta haluan että loma jatkuu ikuisesti.

Jos tämä peilikuva kertoo mihin
suuntaan kehitymme
niin hajotan kasvoni

Jos tämä peilikuva valehtelisi
edes hetken ei tarvitsisi hajota

Want to be as perfect as they are

Alemmuuskompleksi, mistä se aina tulee?

Selailen tässä netistä kuvia eri sivustoilta. Eihän tästä tule mitään. Miksi monet ovat niin täydellisiä ja itse joudun olemaan vangittuna tähän läskien raiskaamaan kehoon (joo joo, asialle voisi tehdäkkin jotain ja niin edelleen) ja kuuntelemaan samalla ajatuksia päästäni ?

Oksentelukin on jatkunut näiden päivien aikana. Mä kauhulla odotan sitä kun porukat tulee tänään kotiin ja en pääse enää syömisten jälkeen vessassa käymään. Kai mun täytyy nyt viimestään vähentää syömistä, koska en kestä sitä ylitäyttä oloa enää. Ehkä tää on toisaalta ihan hyvä juttu.

Musta vielä tulee laiha. Musta tulee muille thinspiraatio.

Ps. Tän postauksen molemmat kuvat; en ole ikinä löytänyt mitään näin paljon mun ajatuksia kuvaavia kuvia. Tekstit on kuin suoraan mun ajatuksista.

Oksentelua, hyvää fiilistä ja Lady Gagaa

Aina kun jään yksin kotiin alan oksentelemaan. Söin pari riviä suklaata aamun aikana, vähän karkkia ja kun porukat oli lähteneet (ne tulee vasta keskiviikkona illalla takasin ah jes) otin muutaman lusikallisen raejuustoa ja tuntin kamalaa kuvotusta. Pari hörppyä pepsiä ja olin jo matkalla vessaan. Sain oksennettua hyvin ulos aamulla syömääni suklaatakin. Ah sitä tunnetta.

Tekisin luultavasti tätä koko ajan yksin ollessani, mutta mua ärsyttää suunnattomasti se, että meikit leviää ja sitten niitä pitää olla taas korjailemassa. Nytkin tekisi mieli käydä moikkaamassa ystävääni vessassa, mutta käytyäni keskustassa liimasin ripset päähän enkä viitsi nyt ottaa niitä pois ja kaverinikin tulee juuri käymään täällä joten no can do. Noh, ehkä mä pärjään tämän löllön olon kanssa.. Taas.

Fiilis on kuitenki nyt ihan hyvä kuitenkin! Kuuntelen Lady Gagaa just niin kovalla kun haluan, rakastan myös tätä naista maasta taivaaseen, ihan jokaisella mahdollisella tavalla. Olen itekseen täällä, rakastan sitä kun saan kämpän haltuuni. Mun kaveri tulee kohta ja siitä on tullu mulle pienessä ajassa  hirmu tärkee, sen kanssa voi jutella mistä tahansa. Mulla on karkkia ja Pepsi Maxia (okei en tiedä onko tää nyt hyvä vai ei mut no jaa..). Kävin kirpparilla ja löysin kaksi tosi kivaa paitaa ja mekon jollaista olen etsinyt noin ikuisuuden, ooon ihan superilonen!
Ja kaiken tämän lisäksi ulkona on +24 astetta kera auringon! Tällasista päivistä pitää nauttia.

No light at the end of the tunnel

Psst! Skipatkaa jossette jaksa lukea maailman pisintä paska-angsti-postausta.


Missä vaiheessa mun elämä on mennyt tällaiseksi? Millon mun sisälle on kasvanut tällanen olento? Kuka se on? Mistä se tuli?

Mä olen päättänyt joskus, etten viillä ihoani kertaakaan. Jos haluan täydellisen kropan, en voi viiltää. Siitä jää arpi, ruma arpi. Nyt mun jalassa on kolme viiltoa. Mitä vittua mä teen?! En halua jäädä tähän koukkuun. Mun syömiset on menny vituilleen joten päätin rankasta itseäni näin. Mun kehosta tulee ruma kun syön joten ei pari viiltoa tee siitä ainakaan rumempaa. Mutta mua pelottaa, koska viiltäminen ja ainakin tää pieni kirvely sen jälkeen tuntuu hyvältä. Mitä helvettiä?

Mua ahdistaa se, kuinka hyvä oon valehtelemaan. Totta kai siinä on puolensakkin, mutta mä en halua tehdä niin. Mä en halua valehdella mun ystäville tai kenellekkään kenestä mä välitän. Mutta mun on pakko. Mä en voi paljastaa mun oikeita ajatuksia ja tekemisiä niille. Mä en myöskään halua vaikuttaa siltä miltä musta nykyään usein tuntuu.

Millon kaikki on menny näin vaikeeksi? Vuosi sitten tähän aikaan olin luultavasti pitämässä hauskaa ihmisten kanssa. Tai ainakin suunnittelemassa sitä. Miks kaikki on muuttunut tällaseks? Ja millon mä oon alkanut nauttimaan näin paljon enemmän yksin olosta kuin kavereiden näkemisestä? Mitä mulle on tapahtumassa? Mä kyllä tykkään nähdä ihmisiä, mutta nykyään mä olen usein sillon menossa juomaan ja juhlimaan. Ja mun on tosi vaikeaa, nykyään lähes mahdotonta, ottaa yhteyttä johonkin ja pyytää tulemaan ulos. Ennen se oli ihan normaalia. Nyt se tuntuu vaikealta. En jaksaisi nähdä ketään, en lähteä minnekkään. Kaikki tuntuu vaan niin älyttömän turhalta etten viitsi nähdä sitä pientäkään vaivaa.

Nykyään mä vaan odotan, että tulee seuraava päivä. Sitten alan miettimään, että miksi mä haluan seuraavan päivän? Ei sillon kuitenkaan tapahdu mitään. Ja jos tapahtuukin, niin turhaudun kun mietin että mun pitää jaksaa herätä ja nousta siihen ja siihen aikaan.

Mä en enää tiedä mitä tehdä. Kaikki on turhaa. Kaikki on päivästä toiseen samanlaista. Haluan nähdä ihmisiä ja olla se sama vanha minä, mutta en tiedä kuinka. Onko maailmassa ketään kuka voisi auttaa mua alkuun? Mä olisin ehkä jopa valmis taistelemaan kaikkee paskaa vastaan jos tietäisin, että se olisi sen arvosta.

Sokeana potilaana isken päätä sängynpäätyyn ja kyselen
Että "Mikä on ihmisen virka sitten kun
ylämäki loppuu pystyseinään ja
toteaa ettei löytänyt asiaa, jonka edestä taistella tai kuolla?"

Liikuntaa ja galluppia.

Eilinen oli katastrofi. Aamulla puntari ei kuitenkaan näyttänyt aivan niin järkyttäviä kuin pelkäsin. Mutta liikaa silti. 
Porukat lähti aamusta kauppaan ja minä lähdin pyöräilemään. Tein tunnin lenkin ja olin varma että ne olis tulleet takasin kun tulin lenkiltä, mutta ei! Olin äärimmäisen iloinen, koska nyt voin käydä vielä illemmalla lenkillä jos haluan, eikä ne tiedä mun käyneen kahdesti. Kävin puntarilla heti lenkin jälkeen ja se näytti aamupainoon verrattuna -300g, ai sitä hetken riemua! Lisäksi pyysin isääni eilen hakemaan meidän varastosta stepperin mulle. "Vois vähän steppailla, tää on varmaan taas mun tällanen yhen illan juttu et jaksan" sanoin ja salaa mietin, kuinka voisin käyttää sitä nyt vaikka joka ilta! Siinä on myös sellanen pieni mittarisysteemi, mistä näkee kuinka kauan on steppaillut ja jotai muita plus näkee poltetut kalorit, jjjes. Eilen meni vain 200, tänään yritän saada enemmän jahka kerkeän.


Tämä galluppi on vilkkunut ties kenen blogeissa aina, taidampa sen nyt tehdä itsekkin:


Yleisesti
● Ikä? - 18
● Pituus? - 158cm
● Paino? - 42,5kg.....
● Alin paino? - En muista enää, jotain 36kg.
● Korkein paino? - 46kg hetkellisen romahduksen takia, hyh.
● Minkä painoinen haluat olla? - 38kg olis tavoitteena, kattellaan sitten miten pääsen alemmas.
● Mikä SH sinulla on? - Ollut anoreksia, nyt en tiedä, sanoisin että ednos.

Syvällisemmin
● Kuinka monta kaloria syöt päivässä keskimäärin? - Yritän olla laskematta, en oikeastaan osaa vastata tähän. 0-1000 päivästä riippuen.
● Oksennatko ruokaasi ikinä? - En pysty, kun aina joku kotona ja vainoharhailen. Juomassa kun olen niin olen oksennellut enemmänkin sitten.
● Onko sinulla jokin kouluajan ulkopuolinen liikuntaharrastus? - Eipä ole enää mitään varsinaista.
● Onko sinua kiusattu ikinä painostasi? - Joo laihuuden takia. Nyt olen varma että kaikki puhuu paskaa siitä kuinka olen lihonut.
● Oletko koskaan paastonnut? - Olen.
● Käytätkö laksoja päästäksesi eroon ruoasta / kaloreista? - Joskus kun tulee järkyttävä ahdistus enkä keksi muuta keinoa.
● Oletko joutunut sairaalaan koskaan SH:si takia? - No jaaa. En.
● Oletko koskaan yrittänyt parantua SH:stasi? - Niinkin voisi sanoa, mutta panostus ei ole ollut ehkä ihan 100%.

Kehonkuva kysymyksiä
● Näetkö itsesi jatkuvasti lihavana, vaikka muut väittävät ettet ole? - Oi kyllä.
● Mitä kehonosaa muuttaisit? - Oikeastaan kaikkia. Päällimmäisenä nyt jalkoja, mahaa, lantiota.
● Asteikolla 1-10, kuinka tyytyväinen olet kehoosi? - Miinuksen puolelle menee, en ole tyytyväinen lainkaan.
● Tunnetko itsesi vähä-arvoiseksi painon / kehosi takia? - Kyllä.
● Oletko toisinaan masentunut painosi / kehosi takia? - Jep.
● Vertaatko kehoasi muiden kehoihin esim mallien / näyttelijöiden? - Vertailen itseasiassa ihan kaikkien kehoihin, ihan sama oliko henkilö tuttu, kaveri vai tuntematon, telkkarissa, lehdessä vai kadulla.

Terveys/Ruoka
● Syötkö mielestäsi riittävän terveellisesti? - En.
● Oletko sairaalloisen pelokas syömään hiilareita? - En mä oikeestaan.
● Rasvaa? - Joo mutta koetan olla ajattelematta asiaa.
● Kaloreita? - Joo.
● Oletko usein väsynyt/uupunut? - Fyysisesti sekä henkisesti.
● Tunnetko itsesi energisemmäksi syönnin jälkeen? - Ahdistuneeksi. Tosin jos on pitkään ollut syömättä niin sitten energisemmäksi.
● Syötkö lihaa? - Syön.
● Syötkö ruokasi tietyllä tavalla? - Onhan noita vaikka mitä eri pakollisia tapoja.
● Sanovatko ihmiset, että näytät sairaalta / erittäin nälkäiseltä? - Ei sano enää. Läski mikä läski.
● Oletko ikinä oksentanut verta? - En.
● Onko sydämesi syke 49 yläpuolella? - En tiedä.
● Pyörryttääkö sinua vähäisestä syömisestä? - Ei?

Muuta
● Onko media mielestäsi syypää syömishäiriöiden yleisyyteen? - Osasyyllinen.
● Onko sinulla muita mainittavia häiriöitä (esim masennus)? - Hmm jotain joo, mutta ei niitä ole mitenkään tutkittu/todettu tms.
● Mikä on lempiruokasi? - Liian monet. .__.
● Lempijuomasi? - Alkoholi ja Pepsi Max.
● Toivotko usein ettei sinulla olisi syömishäiriötä? - Toivon, ettei olisi ikinä ollut. Mutta kun tämä kerran tässä nyt on, niin en tiedä haluanko tästä eroon.
● Haluatko parantua? - Niin.. En tiedä.

Starving means beauty

Mä en muistanut tätä tunnetta. Viime kerrasta on liian kauan.

Tiistaina olin kaverini kanssa leffassa. Olin ostanut karkkia, mulla oli ihan hirveä karkinhimo. Sinne meni sitten melkein 170g karkkia, hyi asfjmisia. Nyt olen tän päivän tai siis keskiviikon ollut kokonaan syömättä ja juomatta, ah tätä tunnetta! Toisaalta nukuin kyllä koko päivän koska menin nukkumaan vasta kymmeneltä aamulla, joten liikuntaa ei tullut..

Musta tuntuu pitkästä aikaa hyvältä syömisten suhteen. Vaikka vaaka ei näyttänyt mitään sinne päinkään lukemia kuin mitä olisin halunnut, mä silti olen vähän tyytyväinen. Mä en syönyt. Mä  kävin keittiössäkin kaapeilla ja löysin kaikkea kivaa. Silti jätin syömättä! Toivottavasti mun kontrolli alkaa parantua tästä. Mä haluan tuntea tän onnistumisen uudestaan. Joka päivä. Mä haluan onnistua edes jossain.

Ajattelin, että huomenna käyn ostamassa jonkun energiajuoman, jossa on vähän kaloreita. Sen jälkeen ei tee yleensä syödä juuri mitään, kun siinä on niin paljon kaikkea ja se täyttää aika paljon, mutta se on kuitenki hyvää ja antaa energiaa. Sen lisäksi ajattelin syödä yhden keltaisen luumun, ne on niin hyviä ja ihan suht jees kun 40kcal/100g tai jotain. Plus ne laittaa vatsan toimimaan joka mun tapauksessa ois ihan vaan plussaa ! Meillä on myös nektariineja ja rakastan niitä, ehkä voisin yhden sellaisenkin syödä jossain vaiheessa, siinäkin vain 35kcal/100g.

Feel the fatness - feel the sadness

Feel the fitness - feel the happiness

What's wrong with me?

Tää on luultavasti ensimmäinen kerta niin pitkään aikaan kuin vain jaksan muistaa; mä en lähtenyt bilettämään.

Eilen otettiin parin kaverin kanssa vähän kuppia meillä (vaikka munkaan ei ollut tarkoitus..) ja tänään piti lähteä rantabileisiin. Ei siellä onneksi tarvitsis bikineissä heilua, muutenhan mun vastaus olisi ollut ehdoton ei. Mun piti mennä sinne, mutta mulla on ollut tosi laimee fiilis siitä asti kun heräsin. Edes mun luottopiristyskeino ei auttanut, meikkailin ja mallailin vaatteita ja muuta ties kuinka paljon samalla kuunnellen popitusmusiikkia, mutta ei niin ei.

Mä haluaisin mennä pitämään hauskaa kavereiden kanssa. Nautin siitä ennen niin paljon, kun oli tiedossa bileet ja sai riehua ympäri ämpäri ihanien kanssa. Unohdin kaiken muun (ihan hauskuudenkin takia, en vain alkoholin haha..). Nykyään en saa tätä syömisvammaisuutta mielestä mitenkään. Se vaikuttaa muhun liikaa. En voi poistua kotoa joskus ihan vain sen takia, että olen just syönyt jotain ja näytän entistä läskimmältä. 

Herätessäni söin pienen palan jotain patonkia ja sorruin salmiakkia syömään jonkun verran. Äsken meni muutama sipsi. Läski. Läski läski läski.

Onneksi syömäni asiat ovat olleet määrällisesti pieniä, mutta silti mulla on ihan järjettömän lösähtänyt ja kuvottava olo. Mä en tiedä mitä teen.

Haluan sinne rannalle muiden kanssa, mutta voinko mä mennä? Voinko mennä tämän näköisenä? Alkoholista saan lisää kaloreita, mutta toisaalta en anna sen haitata. En halua sitä viedä itseltäni pois. Sillon mä pääsen edes vähän eroon mun ahdistuksesta. Säälittävää.

Mitä mä teen? Mikä mua vaivaa?

Every sacrifice has been a trivial

Mun paino laski taas jonnekkin 41 tietämille. Nyt se oli melkein 43 eilen, nyt en edes halua tietää, koska illalla kotiin tullessani mätin ruokaa kaksinkäsin kurkusta alas.

Miksi?

Koska olen heikko.

Mua ahdistaa lukea blogeja, joissa ihmiset hehkuttaa sitä, kuinka ne on saaneet laihdutettua.
Mua ahdistaa, kun kaverit yhtäkkiä valittaa koneella että voivoi ompa nälkä ja huomaan itse mussuttavani jotain.

Mutta kaikista eniten mua ahdistaa, katsoa mun muutamia vuosia vanhoja kuvia. Mua ahdistaa niin paljon, että en osaa edes kuvailla. Ahdistuksen jälkeen tunnen iljetystä. Miks mä olen antanu itteni lihoa tällaseks? Mikä mua vaivaa?

Kaikkia mun suojeluvaistojani vastaan, laitan tähän pari kuvaa vuodelta 2008-2009, joita koetin rajailla ym vähemmän tunnistettaviksi. Mä pääsen vielä tähän kroppaan, kun kerta oon siinä joskus ollut. Parasta on se, että olen saanut tän kropan ilman liikuntaa. En tiedä miten onnistuin,  mutta tuohon aikaan en liikkunut ollenkaan. Lopetin vain syömisen.

ps. pahoittelen kuvien karmeaa laatua....