She destroys everything

Niin kovasti yritän tulla mahdottomaksi. Niin kovasti haluan olla kylmä ja kova posliininukke. Isot vangitsevat silmät, pitkät silmäripset, kihara pitkä tukka ja suloinen pieni suu. Hento ja siro, täydellinen.

Tällä hetkellä oloni on kuin rikottu, ruma nukke jota kukaan ei halua oikeasti. Osan sirpaleista olen jo hukannut enkä niitä tule löytämään. Toivon kuitenkin, että joku keräisi loput tallella olevat ja liimaisi yhteen.

Kuitenkin olen tainnut työntää taas yhden ihanan ihmisen pois elämästäni ennen kuin hän edes pääsi kunnolla siihen mukaan. Ainakin siltä tuntuu.Punapää jutteli Pojalle sopimuksemme mukaisesti. Kyseli mikä juttumme on ja muuta. Kertoi että minulla on vaikeita asioita joista en mielelläni puhu. Tilanne vaikutti lupaavalta. Poika näytti välittävän kuulemma. Nyt tuntuu että kusin itse asian. En kertonut Dianasta kuitenkaan. Kerroin että on asioita mistä en osaa puhua, pelkään että hän alkaa ajattelemaan tai suhtautumaan minuun erilailla. "En osaa ottaa kantaa, kun en tiedä mistä on kyse". Vastailin ympäripyöreästi. Muutama viesti lisää, "taas teet sitä, välttelet". En ymmärtänyt. "Äh ei mitään". Hiljaisuus. En tiedä miten enää osaisin nähdä häntä, katsoa silmiin ja olla normaalisti.

Ja taas minusta irtoaa muutama sirpale lattialle.
Onneksi olen jo tottunut. Enköhän kestä tämänkin.