Dead before dawn

En kestä tätä. En kestä en kestä en kestä. Olo on ihan jäätävän suuri. En tiedä johtuuko se unettomuudesta yhdistettynä paskan syömiseen vai mitä, mutta miksi olen paisunut taas kuin pullataikina?! Vaaka ei ole heilunut juurikaan onneksi suurempiin lukemiin, ehkä puolisen kiloa, mutta kehoni on levinnyt. Mua hamittaa, etten uskalla enää kirjoittaa tänne painoja ylös, laitan ne puhelimeen. Tiedän parin kaverini tietävän blogini ja en halua kenenkään tuttuni tietävän painoani. Tänään kuitenkin tunsin murtumista, kun vaaka näytti +200g. Missä vaiheessa päädyin taas tuntemaan epäonnistumista parinsadan gramman takia? Muutama kuukausi takaperin esim. 300 tai 400g ei saanut minua pois tolaltani.

Ajattelin tänään mennä hieman myöhässä kouluun. Hups vain ja olin koko päivän kotona. Kokeilin varmaan 5 eri asuvaihtoehtoa ja kerta toisensa jälkeen hylkäsin ne. Näytän niin lihavalta kaikissa, että meinasin purskahtaa itkuun. Miksi minusta on tullut tällainen löllökasa. Kaikista hirvein on polvissa roikkuva raskausmahani. Kuvottavaa. Vaikka mitäpä minä valitan, pitäisi lenkkeillä ja jumpata. Mutta kun voimani eivät riitä mihinkään. Syön, mutta silti ne ovat poissa. Tänäänkin nukuin päiväunet, vaikken mitään tehnytkään.

Vihaan sitä, kuinka en saa enää pidettyä kontrollia. Itsehillintäni on kadonnut. Jos ennen päätin juoda vain kaksi kuppia teetä, niin enempää ei alas mennyt. Nyt päätän juoda kaksi kuppia kahvia ja samalla kuitenkin syön?

Viikonloppuna olisi kahden parhaan ystäväni 20v synttärit. Pakko mennä. Eniten ahdistaa, että pitää nähdä Poikaa ja koska Keiju tulee tänne viikonlopuksi punkkaamaan. Haluan nähdä Poikaa, mutta en halua että hän näkee minua. Onko siinä järkeä? En halua, että hän näkee tai ainakaan tuntee minua tällaisena. Keijun näkeminen on kivaa myös, mutta en kestä ajatusta, että vietän koko viikonlopun hänen seurassaan. En voi missään vaiheessa vajota sänkyyn ja pois tästä maailmasta.

Odotan niin paljon perjantain polikäyntiä. Aion kerätä rohkeuteni ja kertoa psykiatrilleni kuinka asiat oikeasti ovat. Toivottavasti hänellä olisi ratkaisu. Edes jonkinlainen. En voi enää elää toista viikkoa näin, en oikeasti pysty siihen.