Tänään en mennyt kouluun, taaskaan. En tiedä auttoiko, kun söin, mutta olo helpotti hieman. Koko alkupäivän tuntui, kuin olisin ollut muovipussin sisällä, olo oli absurdi. Ahdistikin. Aamulla pääsin uuden, pienemmän numeron puolelle, kun astuin vaa'alle. Taisin nähdä saman numeron viimeksi kesäkuussa? Olokaan ei ollut turvonnut. Näen hieman selvemmin solisluuni. Myös kylkiluuni alkavat näkyä sivuilta, mutta ihan pikkuisen vain ja silmäni näkevät ne vain jos en ole syönyt. Nyt kaduttaa, miksi pitikään syödä? Sisälläni on leipä johon laitoin tonnikalaa, melkein kupillinen kahvia ja 2 Twix-patukkaa.
Jokin on taas saanut otettaan tiukennettua. Myös mieltä viedään kohti pohjaa yhä nopeammin ja voimakkaammin. En jaksaisi nousta sängystä. En ole jaksanut pitää silmiänikään täysin auki koko päivänä. Eniten ahdistaa se, etten halua jäädä koulussa jälkeen. En voi. Haluan valmistua keväällä, mun täytyy. Huominen ahdistaa jo valmiiksi.
All I want in life is to be happy
It seems so funny to me
How fucked things can be
Every time I get head
I feel more dead
Puhutteleva teksti! Voimia sulle. En tiedä lohduttaako yhtään, mutta et ole yksin tuon väsymys/ahdistuksen kanssa. On hirveää kun joutuu kirjaimellisesti repimään itsensä kouluun tai liikkeelle.
VastaaPoistaOnhan se helpottavaa kuulla, mutta samalla tosi ikävää. Se ei ole kyllä joo ollenkaan hauskaa, huh. Kiitos ja voimia myös sinne!
Poista