I can't escape this hell

Mulla on varmaan ollut hyvä päivä viime postausta kirjoittaessa. Tai en muista oliko. Nyt ainakin tiedän olevani kamala ahmatti, kun söin pitsaa. En tiedä onko hyvä paastota päivä-pari ja sitten sortua johonkin tuollaiseen. Ei. Onneksi mahalaukkuni on kuitenkin selvästi pienentynyt parin viimeisen viikon aikana, joten en jaksa paljoa. Tai ehkä vain väitän itselleni niin. OLEN NIIN OKSETTAVA.

Poika oli täällä taas. Hän oli täällä viime la-su, ke-to ja nyt pe-la. Erossa oleminen tuntuu oudolta mutta niin tuntuu näkeminenkin, koska en ole tottunut tällaiseen. Sairaus kuitenkin tanssii ripaskaa ja mietin itsekin olenko hänen kanssaan osittain sen takia, etten saa syötyä sinä aikana, kun olen hänen kanssaan. Pidän hänestä, mutta silti.. Olen niin kaksinaamainen. Vai olenko? Mieleni teki muutamaan kertaan kertoa hänelle tästä. En kuitenkaan pysty, en mitenkään, en koskaan. Hän on myös pariin kertaan vitsaillut syömishäiriöistä sen yhteydessä kun on ihmetellyt syömättömyyttäni. Myös lonkkaluuni makoillessamme tulevat välillä puheeksi. Lisäksi hän laskee paitani alta kylkiluita. Joskus hän heittää myös vitsiä psykiatriselleosastolle joutumisesta (milloin mihinkin, ei siis vain minuun liitettynä). Hieman hankalia tilanteita, mutta selviydyn niistä kunnialla, olenhan jo mestari peittelijä, kuten kaikki samassa tilanteessa olevat.

Tunnen itseni kuitenkin niin lihavaksi ajoittain, että haluaisin vain murtaa muurit ja huutaa.