Onko tälle loppua?

Tänään en mieti eilistä enkä huomista. Yritän työntää pahat ajatukset pois. En halua olla surullinen. Lähden Piristäjän kanssa baareilemaan. Toisaalta mulla onkin nyt ihan levollinen fiilis ja tiedän sen parantuvan, kunhan vähän herään paremmin ja alan kuuntelemaan musiikkia.

Taas olen meinannut useiden päivien ajan tulla tyhjentämään ajatuksiani tänne. Kuitenkin se tuntuu turhalta. En osaa pukea ajatuksiani sanoiksi. Olen ensin toista mieltä, hetken päästä ajattelen erilailla. Ainut varma asia on se, etten tiedä milloin murrun. Olen niin väsynyt, sekä fyysisesti että henkisesti. Kaikkeen. Koulu vie kaiken hereillä olo aikani. Herään myöhässä kouluun, olen vittuuntunut ja väsynyt enkä enää meinaa sieläkään viihtyä, tulen kotiin ja alan äksyillä ja raivota jos joku sanoo väärän sanan väärään aikaan, nukahdan miettiessäni mitä kaikkia koulutehtäviä pitäisikään tehdä, herään parin tunnin päästä ja nostan verensokerini mättäen paskaa, huutoraivoan pahaa oloa pääni sisällä tai tyynyyn, pyörin sängyssä liian myöhään vatvoen päivän epäonnistumisia päässäni ja näin oravanpyörä on syntynyt ja pyörii samaa kehää päivästä toiseen.

Olen liian suorittaja, jotta voisin luovuttaa ja jäädä kotiin edes pahimpina päivinä. Meillä on aivan liikaa töitä ja liian vähän aikaa koulussa tänä vuonna. En meinaa jaksaa ja olen jopa koulussa meinannut purskahtaa itkuun.

Tule jo kesäloma.