Pettymystä ja vihaa

Eilen vietin syntymäpäivääni. Yksin. Kotona. Kukaan ei soittanut, ketään ei kiinnostanut. Tai no, Piristäjä onneksi soitti aamupäivällä ja näin häntä illalla pikaisesti. Ilman häntä tuntisin itseni nykyään todella tarpeettomaksi ja yksinäiseksi. Myös tärkeä lapsuudenystäväni soitti. Lisäksi Tiuku kysyi haluaisinko siiderille tms, hän olisi tarjonnut. Tuntuu, kuin hänellä olisi taas tunteita mua kohtaan. Tai se on aika selvää, jopa minä huomaan sen jo. Myös mies kyseli, josko olisin keskustassa, että näkisimme. Harmittaa etten ollut. Huomaan, etten halua mitään juttua sittenkään juuri nyt, mutta olisi silti halunnut jostain syystä nähdä häntä. Ehkä juuri siksi, että juuri ketään muuta ei näköjään huvittanut nähdä.

Kaikki menee taas niin päin helvettiä, ettei mitään rajaa. Olen lihonut kilon. Haluan vain kuolla. Oikeasti, kuolla pois. En jaksa enää. Kaikenlisäksi otin eilisen niin raskaasti, että tuntuu kahta kauheammalta. Mun kaverit raivostuttaa mua. Pitäisi bileet järjestää, mutta ei viitsi kuin FBssä heittää seinälle onnittelut. En nyt tarkoita, ettäkö pitäisi fanfaarien kera järjestää hulabaloo, mutta ehkä tiedätte, mitä tarkoitan.

Odotan niin paljon sitä, että opiskeluni loppuvat ensi keväänä. Sen jälkeen ei tarvitse kuin ehkä hetki kärvistellä täällä ja jos vielä silloin olen täällä, pääsen muuttamaan pois.