Eilinen ahdistaa, huominen parantaa

Eilen näin kavereita, mutta  mua ei oikeastaan paikalle päästyä huvittanut olla siellä. Olisin vain halunnut pois. Kyllä mulla välillä oli hetkellisesti ihan hauskaa, mutta suurimmaksi osaksi vain kuuntelin muiden juttuja ja tuijotin tyhjää. Millon musta on tullut taas tällainen?

Välillä mietin, tulenko tuntemaan itseäni koskaan hyväksi? Niin, että olisin tarpeeksi sellaisena kuin olen? Pieni osa minusta haluaa uskoa, että totta kai. Totuus on kuitenkin varmasti muuta. Kuinka voisin muuttaa ajatustapaani, osata muuttaa sitä, kun niin suuren osan ajan elämästäni olen ajatellut jo toisin?

En ole maininnut painoani täällä taas vähään aikaan. Osittain siksi, etten ole kirjoitellut aikoihin, osittain siksi, että hävettää miten vähän olen edistynyt. Painoni on tällä hetkellä jossain siinä 43kg tienoilla. Ällöttävää. Toisaalta, en ole tehnyt sen eteen mitään. En ole kuntoillut, en vahtinut kamalasti syömisiäni. En siis voi syyttää kuin itseäni ja haukkua luuseriksi. Ajattelin, että tämän päivän jälkeen, kun pääsiäinen on ohi, katson tarkemmin mitä suuhuni pistän ja milloin pistän. Huomisesta lähtien olen parempi. Haluan ainakin nuo 3 oksettavaa kiloa pois ensin. Sitten olen normaalissa painossani ja voin alkaa oikeasti laihduttaa. Mun on pystyttävä siihen, en halua enää elää tämän ruhoni kanssa, kun joudun pidättelemään oksennusta aina peiliin katsoessa.