Lose weight, die skinny

Ahdistus tuikkii kehossa. En halua olla täällä. Haluan perjantain, perjantai oli ihana.
Haluan ruuan pois lähettyviltäni. Voi, enkö voisi jo saada omaa kämppää, en ostaisi ruokaa kuin sen verran, että pysyisin hengissä. Ehkä aluksi piltti päivässä, sitten joka toinen päivä. Pian voisin juoda pelkkää teetä ja syödä piltin kerran viikossa. Olisihan se mahdollista? Mä en tiedä, mun todellisuus on kadonnut, olen miettinyt monta päivää jo, mikä on pienin määrä mitä voi syödä viikossa, jotta ei pyörtyilisi ja saisi muita kamalia näkyviä huolestumisen aiheita aiheutetuksi. Älkää huoliko, olen niin läski ja säälittävä, että syön tätäkin kirjoittaessani karkkia.

Hetkiä, jolloin en kestä itseäni, on alkanut tulla taas entistä enemmän. Päivittäin, tunneittain - joka asiasta tulee jokin mörön osa mieleen. Aihe kuin aihe, ne kaikki ajautuvat laihduttamiseen, ruokaan tai epätäydellisyyteen. Miten kaikki asiat ovatkin mielessäni kytköksissä noihin asioihin? Mua vain ahdistaa, enkä voi kertoa siitä kenellekään. Voin Enkelille ja Piristäjälle mainita asiasta vain silloin tällöin, että ahdistaa vähän, mutta siihen se jääkin. En halua valittaa, ei ketään kiinnosta.

Yllätän edelleen itseni silloin tällöin ajattelemasta, kuinka olisi vain helpompi olla olematta. En halua tappaa itseäni, mutta hartaasti toivon muutamina iltoina viikossa, että se jäisi viimeisekseni. Etten aamulla raottaisikaan silmiäni, ettei rintakehäni kohoilisikaan.

Mutta palaan taas todellisuuteen - en salli itselleni sitä, että kuolisin näin lihavana. En voi, en saa.
Vasta kun olen laiha, voin kuolla. Edes kuolinvuoteellani haluan olla laiha.