How blind can you be?

Olen sanaton edellisen postauksen kommenteista. Kiitos kaikille sekä tervetuloa uudelle lukijalle! ♥

En tiedä mitä sanoisin, mitä kirjoittaisin. Lauantai ilta/yö oli katastrofi. En jaksa edes selittää sitä kaikkea. Ilta oli kiva, olin Piristäjän kanssa meillä. Oli pitkästä aikaa kiva viettää iltaa. Baarissa kaikki menikin päin vittua, kun näin Tiukun. "Joo ei vittu tarvii vastata siihen puhelimeen! Voin mä täällä yksinkin olla joo o!" Yritin selittää että puhelimeni on narikassa. Pyörryin. Saimme lähtöpassit baarista. Halusin juosta, polttaa kaloreita. "Sä olet läski, mitä menit taas juomaan!" Mun piti juosta, mua käskettiin. Tiuku ei ymmärtänyt, se luuli että haluan vain pois sen luota. Onneksi Piristäjä oli paikalla, se kai yritti puhua Tiukulle järkeä. Mä itkin hysteerisesti, vaikken nykyään itke kuin hyvin harvoin. Lopulta pääsin Piristäjän ansiosta kotiin, Tiuku vain hävisi yhtäkkiä.

Olen luultavasti saanut lievän aivotärähdyksen, kolautin pääni pyörtyessäni todella kovaa. Sen lisäksi hakkasin päätäni rautapenkkiin kun olimme lähteneet baarista. "Äiti en mä kaatunut, höpö höpö. Kolautin sen vaan penkkiin tosi kovaa" Mä halusin vain kuolla. Ajattelin, että jos tarpeeksi lyön päätäni siihen penkkiin, ehkä menettäisin edes tajuni. En kuitenkaan löytänyt voimia tarpeeksi, jotta olisin jaksanut jatkaa. Pian Piristäjä tuli paikalle, onneksi. Ilman häntä en olisi selvinnyt kotiin eikä mulla olisi sillä hetkellä ollut enää laukkua tai tavaroita mukanani. Mua hävettää kamalasti koko ilta.

It's hard for me to love myself right now

but you..

I need you less and less

Nyt kaikki on kuitenkin paremmin.

Ja ylihuomenna pakenen Pelastajan takia maailmaan, josta en tule pois pitkään aikaan.