Mä en ole jaksanut avata konetta enkä kirjottaa mun ajatuksia ylös. Ne on olleet niin solmussa ettei kirjottamisesta olisi edes tullut mitään. Mulla on ollut tän viikon ajan pahimmat läskiahdistukset tosi pitkään aikaan. En ole voinut olla mitenkään päin missään. Tiistaina alkoi koulut ja tuntui että kaikki tuijotti mua ja mun joka puolelle lösähtänyttä kroppaa. Kamalaa. Ajattelin ettei se siitä pahemmaksi tulisi kunnes keskiviikko koitti. Olen alalla jossa meidän täytyy pareittain mittailla silloin tällöin toisiamme. Voitte vain kuvitella miten ahdistavaa se on. Mutta jotta ahdistus ei vain olisi liian pieni, niin toki huomasin mittojenoton jälkeen että mun kaikki mitat oli suurentuneet muutamalla sentillä! Olisin saanut täydellisen romahduksen, mutta enhän mä niin voinut koulussa tehdä. Nauroin vain luokkakaverini kanssa (onneksi senkin mitat oli kasvaneet) että oho hupsis, tuli sitte vähä kesällä mässättyä.
Toisaalta sain tästä nyt myös motivaatiota. Ainakin ihmiset huomaa sitten kun olen laihtunut muutamia kiloja kun alkutilanne on ryhävalasta vastaava. Tänäänkin olen syönyt vain kaksi pientä salmiakkikarkkia ja juonut puoli kuppia kahvia sekä aamulla söin neljä viinirypälettä. Olisinhan toki voinut pienemmälläkin pärjätä hyvin, mutta olen ihan tyytyväinen ottaen huomioon että normaalisti olisin saattanut alkaa ahmia jossai vaiheessa päivää. Edes yhdet mun lempparikarkit ei saaneet laukaistua mitään kahden-kouran-tekniikkaa! En ottanut niitä yhtään, tästä mä oon jo vähän ylpee.
Nyt illalla tulee kyllä alkoholia juotua. Ajattelin olla juomatta, mutta mun kaveri pääsi laitoksesta joten pitäähän mun vähän sen kanssa juhlia sitä. Mutta muuten päätin, että vähennän tätä alkoholilla läträilyä. Turhia kaloreita ihan saatanallinen määrä. Saan juoda useammin vasta kun paino on taas 40 tienoilla ja siihen on vielä muutamia kiloja matkaa, kiitos kesän lihomisten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Taikasanasi pelastavat päiväni ♥