http://thinsiqnificant.tumblr.com/howitfeels
Kumpa kaikki, jotka ovat jollain tavalla tekemisissä syömishäiriön/etenkin syömishäiriöisten kanssa, lukisivat tämän. Jos jollain tavalla asiaa pitäisi selittää, niin tässä on kyllä aika hyvin sanottuna asioita. Amen.
It is not just a part of us, but it has become us. It is our identity and who are we without it? Many of us are afraid to find out. Fearing without it we are nothing.
Can’t live forever with an eating disorder, can’t live without it.
It is with us in the morning, telling us to get on the scale for the first test of the day. Even if the number is down it’s never good enough. Then taking a shower where we close are eyes because the sight of ourselves is so disturbing. Next is finding something to wear. This can take hours because nothing fits right and everything feels tight.
We will say we don’t want your help. Sometimes because we are in denial and actually believe things are fine, sometimes we feel guilty receiving help, because we feel unworthy, and sometimes it has just gone on so long that we have given up hope and accepted that “I will live with this until it kills me”.
We do not do these things to hurt you; we are just scared and feel threatened. You want us to give up something we can’t imagine living without.
anoreksia ei ole ihminen. se ei kerro sinulle yhtään mitään, vaan sinä itse asetat itsellesi mahdottomia tavoitteita ja vaatimuksia. anoreksia ei ole osa identiteettiä, vaan sairaus, joka valtaa identiteettisi itselleen. pystyit lapsenakin elämään ilman anoreksiaa, joten miksi et pystyisi nyt? miksi haluaisit olla joku pelokas pikkutyttö enää yhtään pitempään, kun on täysin sinun vallassasi muuttaa asia? niin moni ihminen ennen sinua on parantunut anoreksiasta, joten se ei ole mahdotonta. hate to break it to you, mutta et ole niin erityinen, että sinua koskisi eri säännöt kuin muita ihmisiä.
VastaaPoistaNäytät jo valmiiksi olevan huonolla asenteella liikkeellä.
PoistaHaluaisin heittää vastakysymyksen: kuinka luulet minun muuttavan elämääni yhtäkkiä, kun koko ikäni (siitä asti, kun alkaa siirtyä porukoiden helmoista hieman jo pois) olen elänyt näin? Ala-yläasteen vaihteessa sairaus vei huomaamattani ja pian olinkin jo kaulaani myöten suossa, josta en yksin osannut rämpiä pois. On hirmu vaikeaa alkaa vuosien jälkeen muuttaa asioita kertaryminällä, muutos kun tarkottaisi omalla kohdallani muutosta koko ajatusmaailmaan ja tapoihini. Käsitän sen niin, että koko minuus muutettaisi.
Vihaksi pisti viimeinen lauseesi. Luuletko todella, että pidän itseäni jotenkin erityisenä? Pidän itseäni päinvastoin heikkona ja pelkurina, kun en uskalla kohdata ahdistusta ja haasteita, joita parantuminen tuo. Joten ensi kerralla voisitko miettiä mitä kommentoit.
Niin, pidät itseäsi heikompana ja pelkurimpana kuin muut ex-syömishäiriöiset = pidät itseäsi erityistapauksena; kykenemättömänä parantumaan. Ei sitä parantumista kertarysäyksellä voikaan tehdä. Jostakin pitää kuitenkin aloittaa. Kyllä se joka tapauksessa sun päätösvallassa on, ihan sama, miten syvällä rämmit.
PoistaAivan, kiitos! Tie parantumiseen, parempaan elämään, terveyteen jne alkoi juuri!
Poista"Ei sitä parantumista kertarysäyksellä voikaan tehdä" Näimpä, joten luulisin sinun siinä tapauksessa ymmärtävän, että SE VIE AIKAA. Olen fyysisesti jo paremmassa kunnossa, kuin vuosia sitten, mutta mieli raahaa perässä. Älä puhu "aloittamisesta" kun et tilanteestani tiedä mitään.
huh. hyvä teksti.
VastaaPoistavoimia <3
jep! kiitos, sinne myös <3
Poista