Lower, lower, I don't care

Mikään muu ei näytä enää lainkaan normaalilta.
Tämä on normaalia. Nämä tässä.
Laihtuakin voi vielä siis.

Mun kiinnostus "parantua" on nolla. Ei. Se on miinuksella. Olen jo 7-8 vuotta elänyt näin, kuinka voisin yhtäkkiä muuttaa sitä? Kaikki mitä olen "itsenäistymiseni" myötä oppinut sieltä 12-13 vuotiaasta asti ja opetellut, miten toimin ja ajattelen - kaikki on ollut sairauden jos toisen sanelemaa. Ruokailut hoitaa syömishäiriö, sosiaaliset tilanteet 50-50 joko paniikkihäiriö tai epämääräinen innokkuus tai väkisin yrittäminen, virallisia asioita on hoidettu puolestani aika pitkälti ja jokapäiväistä energiatasoa ym. säätelee todennäköinen paha kilpirauhasen vajaatoiminta ja migreenit/pääsäryt. Paitsi ainiin, enhän vajaatoiminnastakaan ole saanut 100% varmuutta tai lääkitystä ainakaan, koska en kykene menemään verikokeisiin, kuvaan astuu fobia isolla f:llä.

Olen kuvottanut itseäni pari päivää niin paljon, että hipoo kyllä ennätyksiä. Asiaa ei auta että satuin katselemaan vanhoja kuvia, vuosi sitten otettuja sekä kolmisen vuotta vanhoja. Päässäni on luku, jota en saa pois. Se minun pitää tavoittaa. Tiedän etten ole silloinkaan tyytyväinen, en läheskään. Mutta näytin vanhemmissa kuvissa paljon paremmalta kuin nyt. Vain ihan muutama, pari kiloa. Sitten.

Yhdenkään anonyymin vittuilua tai "haloo" kommenttia en aio julkaista tai niihin vastata. Ainakaan tähän postaukseen. En halua lukea yhtäkään "lololol säälittävä ota ittees niskasta kii" jne kommenttia koska a) tiedän, mutta se ei tule tapahtumaan just nyt b) voit painua vittuun ja olla lukematta ja c) yritän suurimman osan ajastani parhaani, mutta se ei nähtävästi riitä.