2013, tule jo

Nyt mä odotan vielä enemmän pois pääsyä. Ensi vuotta. Valmistumista opinnosta. Muuttoa. Aina välillä mulla on epävarma olo ja ajattelen usein, ettei musta ole siihen. Tiedän, ettei kukaan usko siihen, että mä oikeasti muuttaisin muualle vuoden päästä. Se latistaa mua. Tänään kuitenkin näin kahta mun ystävää, joita en ole kumpaakaan nähnyt ties miten pitkään aikaan. Olin ensin hieman tylsistynyt eikä lähtö ollut helppo, mutta virkistyin pian ja en edes muista koska mulla olisi viimeksi ollut näin kivaa. Me ei edes tehty mitään, oltiin vain kaupungissa nelisen tuntia - juteltiin, naurettiin, kyylättiin ihmisiä. Tunsin aitoa hyvää oloa, vaikka välillä joku pään sisällä huusikin, että feikkaisin. Olen feikannut jo kovin pitkään muiden seurassa silloin harvoin kun olen ketään nähnyt, tänään ei kuitenkaan tarvinnut.

En jaksa nähdä enää samoja naamoja ja samoja paikkoja. Kaikki tiet ovat liian tuttuja ja lähes jokainen ihminen saa mut vain vittuuntuneeksi. Kyllähän mulle jotain asioita tulisi tulee ikävä, mutta se ikävä ei varmasti ole yhtä suuri kuin tämä halu pois täältä. Vihaan mun elämää ja kaikkea tätä paskaa.

Ja sivumennen sanoen, meinasin äsken oksentaa kun vaihdoin vaatteita. Huomenna menen pyöräilemään 13-14km ja pyysin isääni mukaan, joten lenkki tulee myös varmasti tehtyä. Siitä eteenpäin todella yritän alkaa liikkumaan ja syömisiä vähentämään. Päätin myös, että saan aloittaa hieman varovaisemmin, sillä mielummin aloitan hieman hitaammin ilman repsahduksia, kuin alkaisin heti paastolle ja parin päivän päästä repsahtaisin. Säälittävää, tiedän, mutta mun on pakko aloittaa näin. Olen lomalla tottunut liian hyvin syömään liikaa ja vain levittämään kehoani leveyssuunnassa. Hyi saatana. Ahdistaa ajatella, kuinka saastainen olen nykyään.