I knew this was coming, I just wanted not to believe it

Mätin varmaan melkein 300g karkkia, kun pääsin kotiin. Olo oli ihan hyvä, mutta sitten tunsin mahani täyttyvän ja näytin raskaalta. Join sokeritonta Batteryä samalla. Ahdisti. Teki mieli oksentaa. Kaikki olivat kotona, en voinut. Luin FBstä, kun joku oli laittanut minulle viestiä, että tämä "herra exäni", oli sanonut hänen exälleen haluavansa hänet takaisin ja tämän kanssa kihloihin. Kysyin exältäni, mikä on homman nimi. En saanut selkeää tietoa tilanteesta. Olin saada itkupotkuraivarit, mutta taas siirsin tunteita syvemmälle päähäni. Otin 4 laksaa. Lähdin lenkille. Haluaisin rääkätä itseni kuoliaaksi, mutta olen liian voimaton.

Aina kun mä erehdyn tekemään vastoin mun normaalikäyttäytymistä ja päästän ihmisiä hieman lähemmäksi, ne pettävät. Tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin. Palaan enemmän kuin mielelläni taas tuttuun ja turvalliseen. Tavallaan mä rakastankin olla sellainen - kylmä, tunteeton ja etäinen. Niin voin suojella itseäni. Ihmiset ovat myös hieman tottuneet näkemään mut sellaisena, hyvä niin. Vaikka oikeasti tunnen usein niin paljon, kuten esimerkiksi nyt. 

Tiesin, etten mä riittäisi hänelle. En riitä ikinä kenellekään. 

Mutta kuka haluaisikaan läskin, ruman ja epäonnistuneen? 
Halusin vain niin kovasti uskoa tällä kertaa.
Mutta en aio itkeä, en saa. En tällaisen takia.
Haluan vain laihtua. Osoittaa, että mustakin vielä tulee kaunis.

Blinded by faith
I couldn't hear
All the whispers
The warning's so clear