Säälittävää valitusta

Olen ollut vaivaiset 27,5h syömättä, mutta jo nyt mietin, voisinko ottaa jotain. Mulla on kummallinen olo. Olen juonut 1½ kuppia vihreää teetä ja lasillisen mehua. Tiedän kuitenkin, etten tänään tarvitse enempää. Tiedän myös sen, ettei Diana anna minulle anteeksi, jos nyt sorrun. Tiedän, etten minä itsekään anna. Enkä nyt luovuta.

Tiedän, että kuvan teksti pitää kohdallani paikkaansa. Muistan muutamia vuosia sitten, kun anoreksia riehui sisälläni. Painoin lähes 7 kiloa vähemmän kuin nyt. Muistan selvästi ne muutamat viikot, kun pahimmat olot olivat päällä - jouduin joka ilta kahlitsemaan itseäni syvemmälle sänkyyn, jotten menisi keittiöön. Pian jouduin tekemään sitä päivisinkin. Näin päässäni yhä uudestaan ja uudestaan, kuinka otan keittiöveitsen ja lävistän sen mahastani läpi. En halunnut mitään niin paljoa. Siitäkin huolimatta, olin suurimman osan ajasta onnellisempi kuin nyt. Olen tajunnut sen vasta näin myöhemmin. Olin onnellinen siinä kehossa. Haluan sen takaisin. Haluan onnellisuuden takaisin.