Turhaa ajatustenpurkausta

Olen käynyt viimeks perjantaina vaa'alla. Ahdistaa. Haluan tietää painoni. En halua nähdä isoa lukua. Minun ei siis pitäisi nousta sille. On kuitenkin kamalampi olla epätietoisuudessa kuin nähdä se suuri luku. Ehkä.

Mun päähän ei mahdu yhtäkään järkevää ajatusta. Mä vain tuijotan taas tyhjää. Toivon ettei kukaan tule huoneeseeni. En jaksa kysymyksiä. En jaksa kuunnella kokonaisia lauseita ja yrittää vastata niihin. En jaksa mitään. Mua masentaa ajatella, että joudun joskus vielä nousemaan tästä sängystä. En halua. En jaksa huomenna herätä aikaisin ja yrittää selviytyä iltapäivään asti, jotta voisin taas vain käydä makaamaan sängylle väsyneenä.

Mitä järkeä siinäkin on? Ei mitään.

Mitä järkeä mun elämässä on? Ei mitään.

I wanna leave and I wanna stay

I'm so confused, so hard to choose