Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin
Että vastatuulessakin lentää jaksaisi
Kovat oli ajat ollu hällä takana,
Mut' kuka uskois et' on olemassa surullisia keijuja?
Pää painoksissa mainitsi hän kerran murheistaan
Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan
Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois?
Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois
Chisu ei kuulu mun suosikkeihin, mutta Yksinäisen keijun tarina -biisistä on tullu mulle tosi tärkeä. Usein tätä kuunnellessa huomaan ajattelevani vain sitä, kuinka mä haluan tulla mahdollisimman samanlaiseksi kuin keijut. Vaikka se olisi surullinen ja yksinäinen. Ne on silti täydellisiä aina.
Mä toivon, että tää biisi joskus kuvaisi mua. Että kuolisin sitten vaikka koko tyhmään sairauteen, mutta kunhan olen keijunlainen. Pieni, siro, täydellinen. Haluan tän biisin soivan mun hautajaisissa, eikä se käy, ellen ole kuin keiju.
Tosin tätä menoa en ikinä ole keijumainen. Fail fail fail. Illat on kamalia. Mun läskit ei kohta enää mahdu minnekkään.
Voisinko ottaa joku ilta yhden lääkepillerin sijasta vaikka seitsemän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Taikasanasi pelastavat päiväni ♥