I miss you, Emptiness

Eilinen oli kamala päivä. Tai ainakin ilta. Olisimpa jäänyt kotiin.
Oli kai ihan kiva nähdä kavereita, nopeasti, moikata vain. Parille jutella enemmän.
Näin Poikaa vilaukselta pari kertaa, pala nousi kurkkuun joka kerta. Sitten näin sen exän ja sen kavereiden supisevan, tuijottaen minuun. Myöhemmin illalla, juuri kun olin lähdössä, käveli Poika ja se sen exä kahdestaan ihmispaljoudessa. Miksi mun piti nähdä se? Tai siis joo, ne vain käveli. Mutta silti. Tuntui ja tuntuu edelleen käsittämättön kamalalta. MIKSI MÄ TUNNEN NÄIN JA MITÄ TÄÄ ON ei en halua. Missä mun tunteettomuus ja tyhjyys on? Missä se turta, kaikki tunteet blokkaava usva on?

Haluan vain tunteettomuuden takaisin. Ehkä jo pian en osaa miettiä muuta kuin kummaa ja huonoa oloani, jonka jälkeen taas totun siihen ja sitten tulee kokonaisvaltainen, koko ajan vallitseva tunteettomuus. Siihen menee aikaa, mutta ainakin pääsen eroon tästä tuntemisesta.

Kerrankin alku on helppoa. En vain uskalla syödä mitään. Kohta kylmäksi jäähtynyt kahvinikin tuntuu aivan liialta. Ja miksi en pysty juomaan sitä ilman maitoa? Kuvottavaa.