Is it my body
Or someone I might be
Or something inside
Mun ajatukset paiskoutuvat sinne tänne. Ensin olen ihan okei itseni kanssa, seuraavaksi vannon syömättömyyttä. Sitten syön hedelmän ja voinkin jo syödä leipää. Dianakin antaa itsestään elonmerkkejä. Olen niin sekaisin, etten tiedä mitä ajattelen. Tai ajattelen sitä, kuka päässäni nyt ajattelee - minä, Diana vai onko siellä joku kolmaskin?
Tänään töissä olin itsekseni hetken ja aloin tehdä vatsalihaksia. Tein 30 ja sitten 50 X-hyppyä ja lankutin muutamia sekunteja ennen kuin kuulin työnantajan tulevan alakertaan. Olisin halunnut jatkaa näien liikkeiden toistamista. Onko tällainen normaalia?
Huomaan myös ajattelevani usein, että tulisimpa täysin seinähulluksi. Niin etten tajuaisi mistään mitään. Eläisin mielummin loppuelämäni lepositeissä lähes täysin ilman ajatuskykyä, kuin tällaisen itseni kanssa kuin nyt. Mutta sitten pysäytän ajattelun, koska en halua alkaa toivoa sitä liikaa. En haluaisi sitä perheeni takia. En haluaisi heidän kärsivän.
Silti kaiken tämän jälkeenkin, tunnen itseni normaalimmaksi kuin aikoihin. Vai olenko vain visusti päättänyt olla sitä mieltä ja yritän takoa ajatusta päähäni ja uskon jo omaan valheeseeni? Oivoi, en enää tiedä. Nuorisopsykiatrin vastaanotollakin vain hymyilen ja olen jo saamassa varmaan lähtöpassit sieltä kohta, en käykään siellä enää kuin kerran kahdessa viikossa, koska ei mua tarvitse useammin nähdä.
Hei kaunokainen!
VastaaPoistaLöysin sattumalta blogisi ja luin sen alusta loppuun yhdellä istumalla. Sun kirjoitukset sai mut tietyllä tavalla sävähtään..Ajatukset ja mietteet on lähes pilkulleel samanlaisia mitä ite kelailen päässäni aamusta iltaan. Kamppailen itse aivan samoissa pituus/paino lukemissa ja koen samaa turhautumista, morkkissyömistä ja mielialoja kuin sä.
Tän kaiken takia "menetin" parhaan ystäväni ja tuntuu et monen muunkin.
Kiitos blogista, rakastan sun kirjotuksia! Älä vain lopeta bloggaamista, sun kirjotukset on mulle henkit´reikä tän kaiken keskellä
- Jenni
Oho kiitos kovasti kommentistasi, olen niin häkeltynyt etten osaa sanoa mitään fiksua. Harmi, että joudut tällaisia asioita myös käymään läpi, tällaista ei toivoisi kenellekään. Ystävien/kavereiden menettäminen on juuri esimerkki tän raakalaismaisuudesta. :/
PoistaOlen todella otettu sanoistasi, en varmasti ole lopettamassa bloggaamista, tämä kun on itselle niin tärkeää, kun saa ajatuksia purettua jotenkuten tänne.
Tsemppiä sulle kovasti Jenni!
Voimia myös sinulle. Toivon kovasti että jaksat tarpoa itsesi eteenpäin ja samaa toivon salaa myös itselleni. :)
PoistaSun blogin lukeminen helpottaa myös mun oloa, koska sun kirjoitukset on suoraan kuin mun ajatuksista ja on jotenkin liikuttavaa huomata ettei olekaan ihan yksin.. Älä luovuta tyttö, olen hengessä mukana! :)
Aurinkoista kevättä
- Jenni
Jep. Eiköhän me molemmat tästä selvitä!
PoistaVälillä tulee helpompia ja välillä liiankin vaikeita hetkiä, mutta yritän ainakin itse pitää visusti mielessä sen, ettei saa luovuttaa - aina voi nousta.
Kiitos samoin!