keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kaikki on hyvin. Vai onko?

Anteeksi hiljaisuuteni! Mun kone ei ole toiminut, vaikka se onkin kyllä pienin syistä, miksi en ole kirjottanut.
Olin noin kolme viikkoa sitten Pelastajan kahdella keikalla. Kaikki on muuttunut sen jälkeen.
Muutama päivä ennen keikkaa, huomasin oloni kevenevän. Miksi miettisin nyt ruokaa? Keikat olivat sanoinkuvailemattomia. Olin oikeasti onnellisempi kuin aikoihin, en tiedä koska viimeksi olen tuntenut niin.

Huomasin keikan jälkeen ajattelevani vain hyviä asioita. En jaksanut murehtia. Miksi miettisin ruokaa ja laihtumista, niin turhaa asiaa, kun maailmassa on muutakin. Asioita, jotka tekevät onnelliseksi ja saavat hymyilemään niin, että hymy tulee sydämestä.

Olen keikkojen jälkeen elänyt normaalimmin, kuin moniin vuosiin. Olen syönyt tuntematta halua tappaa itseni. Olen katsonut peilistä, enkä ole kertaakaan purskahtanut itkuun. Onhan niitä kamaliakin hetkiä ollut ja olen tuntenut itseni kamalaksi ja läskiksi, rumaksi valaaksi jonka pitäisi lahduttaa. Mutta niitä on ollut huomattavasti vähemmän.

Kaikista oudointa on ollut se, että olen ollut ajoittain ihan tyytyväinen kroppaani. Ehkei mun tarvitse ollakaan luukasa, jotta musta tykättäisiin? Täydellisyyden tavoittelu ei ole kadonnut, mutta se järjettömän laihuuden pakollinen saavuttaminen on hieman laantunut kuitenkin.

Nyt kun näin on käynyt, huomaan olevani raunioina sen takia. Missä Diana? Miksi se ei puhu minulle? Nyt kun kykenen syömään tuntematta järjetöntä inhoa, mulla on ikävä sitä tunnetta. Epätoivoa, kuvotusta. Pakollista tarvetta laihtua. Musta tuntuu, että olen täällä vain sitä tunnetta varten.

Mä olen vielä enemmän sekaisin kuin aiemmin.
Mä olen parantuneempi kuin aiemmin.
Mä en tiedä, mitä ajattelen. Mikä mä olen?

3 kommenttia:

  1. Oon niin onnellinen että sä tunnet noin!! Tai että kelpaat itelles. Vaikka onkin niitä ahdistuksia :( MUTTA SÄ KELPAAT, TUUT AINA KELPAAMAAN JUURI NOIN♥
    Olet tärkeä. Oon niin vitsin ilonen sinusta.
    Koita pärjätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm niin, mä en itse tiedä olenko onnellinen tästä tilanteesta. Välillä tulee hyviä hetkiä, mutta sitten alan ajattelemaan miksi näin on käynyt ja että eikö mun pitäisi oikeasti alkaa iloita, että pääsen ehkä vähän vapaaksi tästä. Ah en tiedä, olen niin sekaisin.
      Mutta kiitos kommentistasi ♥ olet myös tärkeä!

      Poista
  2. Ihanaa et sul on tommonen fiilis! Muista aina että oot hyvä just noin, ei sun tarvitse olla luukasa jotta oisit kaunis! :)

    VastaaPoista

Taikasanasi pelastavat päiväni ♥