tiistai 29. marraskuuta 2011

Huomenna kaikki on paremmin

Kello on 21:12. Mä odotan minuuttien kuluvan, tuntien vaihtuvan. Kohta on keskiyö. On huominen.
Olen odottanut huomista niin kauan, että halkean pian. Pelastaja on julkaissut viime levynsä yli neljä vuotta sitten. Huomenna olen taas kotona. Musta tuntuu pitkästä aikaa aidosti hyvältä, eikä mua ahdista. Huominen on paras päivä moniin kuukausiin. Tiedän sen.

En käytä ko. bändistä turhaan nimeä Pelastaja. Se on todella pelastanut elämäni. Vakavasti harkitsin itsemurhaa muutamia vuosia sitten. Olin kuunnellut Pelastajaa pari vuotta jo ennen sitä ja luokittelin itseni jo silloin faniksi, mutta löysin sen aivan uudella tavalla niihin aikoihin. Kuuntelin sitä joka päivä - aina kun ahdisti, aina kun kaikki kaatui päälle, aina kun halusin eniten luovuttaa. Lopulta ahdistus katosi, itsemurha-ajatukset tuntuivat kaukaisilta. En halunnut lopettaa elämääni, sillä halusin kuulla ja nähdä Pelastajaa. Siitä asti olen seurannut fanaattisesti heitä, tuntenut suurta kiitollisuutta.

Tämän kaiken takia mä tunnen pienen raivonkipinän sisälläni, kun joku tulee puhtaasti haukkumaan Pelastajaa ilman mitään perusteluja tai ajattelematta sanomaansa. Ei siitä tarvitse tykätä, mutta silti mua loukkaa "vittu mitä paskaa lol miten voit tykätä tällasesta" -kommentit joita jotkut suoltavat silloin tällöin. Mun tekisi mieli kertoa koko tämä tarina heille. He eivät ymmärrä, että Pelastaja ei ole mulle pelkkä bändi. Se on enemmän.
..mutta ei ne sitä ymmärrä, enkä edes kertoisi tätä kenellekkään.

Halusin kirjoittaa tästä edes pienen murto-osan tänne. 
Ilman Pelastajaa ei olisi minua, ei ainakaan sellaisena kuin nyt olen, vaikka olisinkin jättänyt itsemurha-ajatukset vain ajatuksen tasolle.

4 kommenttia:

  1. voi en mä ole.. :( sä olet pieni! Tekisin mitä vaan jos tietäisin et voisin edes painaa tuon 45kiloa!! Mutta näen sen peilistä että ehei.. en oo lähelläkään :(( voi kultapieni, haleja ja voimia sinulle paljon <3

    VastaaPoista
  2. Höpötihöps, en ole pieni eikä sun tarvitse painaa 45kg, olet täydellinen tuollaisena. älä usko peiliä.
    mutta kiitos kovasti <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos sanoistasi, ne merkitsevät minulle paljon. Että joku välittää. Että sinä välität. KIITOS!
    Mikähän bändi mahtaa olla kyseessä?:o
    Haleja, olet tärkeä♥

    VastaaPoista
  4. Ihana kuulla, olet myös tärkeä, muista se! ♥
    Bändiä en viitsi paljastaa tässä,koska jos joku tuttu löytäisi blogini, tunnistaisi hän minut siitä ainakin.

    VastaaPoista

Taikasanasi pelastavat päiväni ♥