lauantai 27. elokuuta 2011

Ristiriita

Mua ei kiinnosta. Mua ei kiinnosta mikään.
Eikä mua toisaalta edes haittaa se, ettei mua kiinnosta. Haluan vain olla kotona tekemättä mitään.


Tänään lähdin pitkästä aikaa ulos ja näkemään kavereita. En kuitenkaan halunnut juoda mikä mua vaivaa? ja ajattelin että voihan mulla olla niinkin kivaa. Ja olihan mulla. Se yllätti mut. Oli kiva hengailla kavereiden kanssa ja tuntea jopa olonsa halutuksi seuraan. Mutta ihmiset kyseli vähän väliä miksen juo. Vastailin vain etten halua ja että haluan nähdä kauanko voin olla juomatta. Ei mun oikeestaan edes tee mieli juoda ja kun siitä tulee niin paljon niitä ylimääräisiä kaloreita. Jossain vaiheessa sama kysymys alkoi toistua niin useasti ja asiasta tehtiin jonkin sortin numero, että ärsytysmittarini paukkui yli ja lähdin pois.

Ensin mua pyydetään mukaan ja sitten kun menen niin pitäisi juoda eikä ymmärretä ettei välttämättä halua? Mitä vittua? Mua ärsyttää kamalasti. Miksi mä en voi tulla mukaan ja olla juomatta? Mun teki mieli alkaa raivota ja samalla meinasin purskahtaa itkuun. Tällaisen jälkeen tekee toki kamalasti mieli mennä mukaan viettämään iltaa.



I’ll go home
Just to be alone

I can hardly wait to leave this place

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Taikasanasi pelastavat päiväni ♥